Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

papa 3, loop-konisaatio

Hei,

Olen 22- vuotias nuori nainen, joka on kärsinyt 7 vuotta säännöllisistä hiivatulehduksista. Papassa olen käynyt vuosittain. Tänä vuonna yllätyksekseni papa oli luokkaa 3. Kävin kolposkopiassa, jonka jälkeen minulle sanottiin, että selviäisin pelkillä papa-seurannoilla. Näin ei kuitenkaan käynyt. Sain uuden ajan keskussairaalaan. Minulle ei siis vielä tässä vaiheessa kerrottu, miksi sain uuden vastaanottoajan ja mitä vastaanotolla tuolloin tapahtuisi. Vasta vastaanotolle mentyäni, minua kehoitettiin riisuuntumaan ensi töikseen ja pyydettiin makaamaan leikkauspöydälle. Minulle tehtiin siis loop-konisaatio. Kysyin toimenpiteen tehdyltä lääkäriltä jatkosta, mutta hän vain kehotti odottamaan tuloksia eikä suostunut kommentoimaan sen enempää asiaa.

En siis tiedä, miten nyt toimia toimenpiteen jälkeen, koska minulle ei annettu minkäänlaisia ohjeita. Siis kaikki kohtalotoverit, kertokaa mikä on sallittua ja mikä ei? Vuodosta en ole juurikaan kärsinyt, ainakaan toistaiseksi.
orvokki | 2.5.2006 klo 17:30:52