Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Saatko tukea mieheltäsi?

Minulla ovat hoidot vasta alkamassa, mutta elämänkumppanini (yli 30 v) on puukannut päivänsä niin täyteen harrastemenoja, ettei hänestä ole minulle minkäänlaista apua eikä turvaa, jos sitä tarvitsisin näin ensi hetkillä. Viime päivinä on ollut vielä niin, että hänen harrastuksen myötä kipeytynyt lonkkansa on ollut se päällimmäinen murhe.

Olenkin näiden vuosien aikana useammin miettinyt naisten ja miesten perimän eroja. Miten ihmeessä melkein poikkeuksetta suomalaiselta miehiltä puuttuu empaattisuus. Poikkeuksia tietysti on, mutta ei juuri minun tuttavapiirissäni muita kuin oma poikani. Hän on liiankin empaattinen, jos näin voi sanoa.

Olen yrittänyt oppia elämään tämän ei-empaattisuuden kanssa, mutta siihen ei vaan millään tahdo löytyä keinoja. Pahoitan mieleni joka kerta, kun tällainen tilanne tulee, kuin nyt. Onneksi on ihanat aikuiset lapset ja muu verkosto, jolla saan paikattua minulle pahimmat tilanteet. Ei tässä vaiheessa enää kannata uuttakaan elämänkumppania etsiä. Olis varmaan aikaisemmin tarvinnut tehdä jotain...

Tuplajaksamisia
T: Uppe
Uppe | 21.10.2012 klo 17:25:59