Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Kroonisesta rintasyövästä kysymys

Huomenia Rea!

Minäkin olen kroonikko rintasyövän suhteen, mutta kokemukseni on vielä lyhytaikainen.

Rintasyöpäni leikattiin lokakuussa 06 ja joulukuussa todettiin luuston metarit. Silloiset sytoajat peruttiin ja aloitettiin Tamofen-kuuri ja sädehoidot. Talvi oli kivuliasta ja raskasta, maaliskuussa TT-kuvat olivat hyvät ja sain luvan liikkua. Olin kuitenkin sairaslomalla heinäkuun loppuun, sillä minulla oli juuri ennen syövän löytymistä ollut aivoperäinen sairaus, joten 11 kk sairasloma oli tarpeen.

Kesällä ehdin kyllä nauttia pyöräilystä, lenkkeilystä, vesijuoksusta ja syksyllä sienestämisestä. Työt aloitin elokuun alussa "puolikkaalla viralla" työkokeilun turvin. Syyskuun 27.pnä sain tietää syövän taas nostaneen päätään: pari pientä metaria rintarangassa (edellisten vieressä) ja lonkka niin paha, että murtumariskin vuoksi kuljen keppien kanssa.

Nyt takana on lonkan sädetykset, 1. taxo ja sen seurauksena vkon sairasloma. Huomenna olen menossa töihin. Edessä vielä 3 taxoa, sitten TT-kuvat ja tilanteen arviointi. Jos kuvat on ok, voin tammikuussa siirtyä "normaalielämään" 3kk:n kontrolloineen tai sitten annetaan toiset 4 taxoa.

Tämä on ollut aikamoista raastemyllyn läpi menemistä, joten siinä on kyllä ollut pää kovilla. Olen saanut paljon tukea täältä nettisisarilta, kuntoutuskurssilta, psykiatrilta ja läheisimmiltäni. Olen kuullut fysioterapeutilta hänen ystävästään, joka on elänyt yli 10v levinneen rintasyövän kanssa (ja siis elää yhä). Tämä on matkustellut ja ollut töissä, mutta käynyt näiden vuosien aikana läpi huonoja aikojakin. Ja monia muitakin lohdullisia tarinoita.

Olen monasti yksikseni itkenyt, että haluan entisen elämäni takaisin, mutta olen myös ystäväporukassa nauranut niin, että vatsaan on sattunut enemmän kuin luustoon. Olen kokenut aivan uskomatonta lämpöä ja välittämistä, mutta myös toivottoman yksinäisiä hetkiä. Liikunnan rajoitukset ovat olleet jotenkin se kovin juttu. Nautin monenlaisista tekemisistä täällä kotona, mutta joskus iskee päälle sellainen vangin olo.

Tällä hetkellä toivon, että pääsisin tammikuussa puolikkaalle työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta saisin olla entisessä työssäni sen toisen puolikkaan. Hoidot, tutkimukset, kunnon ylläpitäminen jne vievät niin paljon aikaa ja energiaa, että tuolla paketilla elämiseen rahkeet riittäisivät parhaimmin. Jatkuvan epävarmuuden kanssa joutuu elämään, mutta lääkärini ovat kovin optimistisia sen suhteen, että vaikka nyt minulla oli vain puolen vuoden tauko, seuraava tauko uusimisen suhteen voi olla vuosia.

Jokainen tapaus on erilainen ja minun kokemukseni ovat vielä aika vähäiset, mutta toivoton en ole. Kuntoutuskurssilla opin lauseen, jota toistelen aina itselleni yrittäessäni rakentaa elämääni tämän hetken palikoilla: elämä voi samanaikaisesti olla raskasta ja hyvää.

Santeri

santeri | 30.10.2007 klo 10:34:06