Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?
Heippa kaikki,täällä yks tilkkutöihin innostunut, olin viime talven ihan kansalaisopiston kurssilla opettelemassa. "sydän syrjällään" on kyllä osuva nimi.En kyllä sitten kevään jälkeen ole ehtinyt niitä paljon ajatella.
Mulla tahtoo tulla sellaisia päiviä, että on kauhean turhautunut olo. Kotinurkkien rapsuttelu päivästä toiseen ei oikein jaksa motivoida. Maalaus (posliinille) on mulla ollut rakas harrastus vuosikausia, mutta kun luiskahtaa tiettyyn mielentilaan, ei osaa alkaa tekemään edes sitä. Kuljeskelee huoneessta toiseen, ikkunalta toiselle, eikä mikään innosta. Puuttuu kipinää.
Kesän aikana minulla on ollut 2,5 vuotias lapsenlapsi hoidossa 2-3 päivää viikossa. Hänen kanssaan on päivät mennyt todella rattoisasti ja on saanut tuntea itsensä todella höydyksi.
Jotenkin on kuitenkin sellainen "sivuraiteella" olemisen tunne.
Santeri,toivon todella, että syöpämarkkerit asettuisivat ja pääsisit "pääraiteelle" ja "normaaliin elämänmenoon". Varmaan se tuntuu jännittävältä. Ainakin omalta kohdalta muistan, kun sairauden alussa olin peräkkäisinä vuosina kuukausien sairaslomalla, että töihin paluu tuntui pelottavalta, kuinka siellä oikein pärjää. Ne pelot vain olivat täysin aiheettomia ja aivan omassa päässä syntyneitä.
Metastaasien ilmaaantumisen ja vuoden sairasloman jälkeen, en enää ajatellut paluuta ja työpäikan lääkäri sanoikin, ettei ole epäilystäkään eläkkeen saamisen suhteen.
Nyt vain pitäisi saada joku tolkku päiväjärjestykseen, että löytyisi "punainen lanka" tähän kotona olemiseenkin. Vielä parrein olisi, jos löytyisi jotain, millä "leventäisi leipäpuuta", mutta muukin toiminta kyllä kelpaisi. Nyt kun on vuoden harjoitellut eläkkeellä olemista, niin on jo saanut menotkin rukattua tulojen mukaisiksi. Kylmä totuus on kuitenkin , että huvituksiin ja mihinkään "tyhjänpäiväiseen" ei juuri jää.
Onneksi on kesä ja aurinkoa, eikä maksa mitään. Nautitaan niistä, lämpimät ajatukseni teille kaikille
Manssi
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?syövästä parantunut
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?Manssi
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?syövästä parantunut