Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?
Aivan sama tunne minullakin, joten en tiedä onko raapustelustani mitään hyötyä. Varsinkin aamut ovat ärsyttäviä, kun ei voi edes soittaa kenellekään. Minulla kun on periaate,että ennen klo kymmentä ei juoruilusoittoja tehdä. Varsinkaan kesällä, kun toiset viettävät ansaittua kesälomaa. Sen vuoksi jätänkin esim. pyykin lajittelun ja silittämisen (yäk!)aamuihin sekä sitten on 5-vuotiaan pojan romppeiden keräilyä. Ne kun lojuvat pitkin huushollia. Mutta jos ei ole tällaista rasavilliä tai homma ei muuten innosta, katselen aamutv:tä, jotta tietäisin edes jotain maailman tapahtumista. Me kun painumme pehkuihin jo klo kahdeksan.Olen alkanut kirjoittamaan muistiin tapahtumia ja tuntemuksia "syöpäuraltani". Tämä pöytälaatikkokirjoittelu sis. sekä proosaa että omia tai lainattuja runoja. Kun kirjoittelee itselleen, toimii homma terapiana. Kirjoitan vielä kaiken lisäksi käsin, jolloin mieltä painavat mietteet tulevat paremmin esiin paperilla.
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?syksyn lapsi
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?syövästä parantunut
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?syövästä parantunut