Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?
Hei kaikki ja helteiset terveiset täältä Ruotsin puolelta.Lapsenlapseni on pitänyt minua niin liikkeellä, etten ole ehtinyt kuin pikaisesti lukemaan kuulumiset. Olo on niin hyvä nyt vapaa viikon jälkeen, etten oikein haluaisi lähteä huomenna tipalle.
Kävin ihailemassa "Sydän syrjällään"- peittoa myös, sehän ei ollutkaan mikään pikkupeitto.Toivottavasti saan tässä itsekin aloiteltua taas kun tulee syksympi. En kyllä tohdi mitään noin isoa alkaa tekemään, mun vieteri kun on käynyt hiukan lyhyeksi. En ole enää samalla tavalla pitkäjännitteinen kuin aiemmin.
Olen kuitenkin elvytellyt tässä yhden entisen jutun, nimittäin korinmaalauksen tai puulle maalauksen,miten sitä kukin tahtoo nimittää. Värin (munaöljytempera) sekoittaminen oli ensin vähän hakusessa (10v aikaa) ja sössinkin pari satsia, mutta onnekseni se sitten onnistui.
Mietin tässä itseksein tuota lausetta "jotta tuntisi itsensä tarpeelliseksi". Ajattelin että ei tässä nyt tarttis tuntea niin suurta tarpeellisuuttakaan, kun löytäisi päiviin sellaisen "punaisen langan" ja rytmin, ettei ihan toimetonna haahuilemiseen sortuisi. Se on ainakin mulle suurin "peikko" nyt kun en enää ole työelämässä.
Tapasin viikonloppuna työkavereita, vuokrasimme mökin. Meitä oli kaks siellä koko viikonlopun ja toiset kävivät silloin kun heille parhaiten sopi.Oli tosi kivaa istuskella ja rupatella, paistaa makkaraa, saunoa ....
Hiukan tuli kaipuu siitä, että kuuluis vielä johonkin porukkaan. En oo vielä löytänyt paikkakunnalta sellaista eläkeläis- tai syöpäporukkaa, joiden kanssa vois touhuta jotain. Kävin viime talvena yhdessä eläkeläisten kerhossa, mutta huomasin, että ikähaitaria oli 15 - 25 v ja mie olin nuorimmasta päästä. En tuntenut sitä vielä omaksi jutuksi.
Täytyy katsella opistojen opintopiiritarjontaa, treffaahan sitä siellä kuitenkin muitakin ja maalauspiirissä on tuttua porukkaa.
tämmöistä pohdiskeli joven takana
Manssi
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?syövästä parantunut
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?syövästä parantunut
- Re: MITÄ JÄRJELLISTÄ VOISI TEHDÄ, JOTTA TUNTISI ITSENSÄ TARPEELLISEKSI?Manssi