Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Hoidot ja sairausloma

Heippa kaikille! Täällä vielä yksi, joka kulkee samaan tahtiin teidän kanssa. Minä sain tänään viimeisen Taxon ja kolmen viikon kuluttua alkaa Cefx3. herseptiniä saan yhdeksän kertaa, vielä pari annosta jäljellä. Hoidot ovat menneet hyvin, kotona olevaa Primperan pakettia ei ole tarvinnut aukaista. Saikkua on vuoden loppuun saakka. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että lomalla ollaan, siihen meillä on oikeus. Olen myöskin hoitoalalla. Osastollamme on niin paljon infektiopotilaita, että ei ole järkeä mennä tartuttamaan itseään sinne. Toimin esimiehenä ja jos oma alaiseni tulisi töihin sytostaattien välillä, pyytäisin häntä harkitsemaan vielä kerran. Meillä onkologit ovat ottaneet kannan, että hoitoalalla olevat ovat koko ajan saikulla. Tuo jälkihoito tulee turhan kalliiksi ja vie taas aikaa toipumiselta. Nyt nautitaan, nukutaan aamuisin pitkään, kuljetaan ulkona ja syödään monipuolisesti. Sitten tehdään töitä täysillä kun kaikki on turvallisesti ohi.Minä olin vuorotteluvapaalla lokakuusta toukokuuhun. Löysin itse tuon kudostiivistymän huhtikuussa. Ehdin olla kaksi viikkoa töissä kun sain diagnoosin. Kun saikku loppuu, niin aloitan vuorotteluvapaan kakkosjakson, eli menen vasta heinäkuussa töihin lyhyen vuosiloman jälkeen. Henkinen tilanteeni olisi aivan toinen, jos olisin sairastunut viime syksynä, jolloin olin lähellä burn outia. Ihanan talven jälkeen jaksoin nousta heti taudin päälle. Sain valtavasti voimaa neljältä lapsenlapseltani, joita sain hoidella hyvinkin paljon.
Rintaproteesi istuu suht mukavasti ja peruukin kanssa olen ollut neljä viikkoa. Meillä täällä Itä-Savossa on hyvä maksusitoomus 336 plus alvi. Tukka on kuin omani. Saunan lauteilla on kyllä hieman "torso" olo kun ei ole tukkaa, ei rintaa. Miehelläni on tapana sanoa, että väliaikaista kaikki on vaan...Välillä on pakko ottaa huumori mukaan. Jaksamisia meille kaikille
gugi53 | 26.8.2011 klo 22:51:04