Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: II hoitokerta takana

Hei Karhutar!
Onnea sinulle, koska taxot takana!

Kynsiongelmia ei ainakaan vielä ole ilmaantunut. Jäähanskoja olen pitänyt molemmilla kerroilla. Ainoa muutos, minkä olen havainnut: kasvavat normaalia nopeammin. Käytän Trindin vahvistuslakkaa normaalistikin, koska kynteni ovat erittäin hauraat.

Jos oikein muistan, antoivat sairaalassa tuo Zophranin.
Ekan tiputuskerran yhteydessä lekuri kirjoitti reseptin pahoinvointiin Primperan, jonka hainkin apteekista ja vaihtoehtoiseksi lääkkeeksi tämän Zophranin. En kuitenkaan ole tarvinnut kotona kertaakaan pahoinvointilääkettä.

Olen lukenut viesteistäsi tuosta Neulastaasta ja ihmetellyt mikähän se on. Eli en ole saanut sitä, mulla on muutenkin ollut hyvät arvot. Ennen sairastumista kävin kolme kertaa vuodessa verenluovutuksessa, koska hb tuppasi nousemaan korkealle (148-160). Tupakoin, ja tiedän, että se vaikuttaa veriarvoihin.
Olen myös syönyt viiden vuoden ajan ternimaitokapseleita, ja pysynyt terveenä. Ei pahemmin flunssat eivätkä mitkään pöpötaudit ole iskeneet. Kysyin ensin kirurgilta noista ternimaitokapseleista ja hän sanoi, että voin syödä edelleenkin. Niissähän on paljon immuniklo höh no jotain semmoisia vasta-aineita, lisäksi niissä on paljon kasvutekijöitä. Onkologi oli hiukan toista mieltä, ei varsinaisesti suositellut eikä kieltänyt. Olin kuukauden verran syömättä kapseleita, mutta nyt olen ottanut niitä puoli annosta päivittäin. Ja aivan sitä varten, että en halua mitään tulehduksia, jotta hoidot menisivät ajallaan.
Taidan olla hiukan itsepäin....

Onko sinulla Karhutar nyt ne rapujuhlat. Pidä oikein hauskaa ja nauti elämästä. Meille on taas tänä viikonloppuna tulossa miehen esikoistytär kumppaninsa kanssa vierailulle. Aion nauttia heidän seurastaan ja taidanpa hiukan juksata: saavat tehdä ruuat ja vahän passata, hahaa!!!! Eivainen, kyllä he muulloin niin tekevät kun ovat kylälemässä. Ja pahuksen hyvää ruokaa tekevätkin. Taidan nauttia huomenissa lasillisen viiniäkin silloin.
terkuin Peevikki
peevikki | 7.9.2007 klo 11:33:04