Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: peruukki vai siilipää....
Hei Merituuli kyselit millaisena se tukka joskus kasvaa. Minulla on kolmas kalju menossa ja aikaisemmilla kerroilla uusi tukka on kasvanut aina edellistä tummempana ja kiharana. Alussa se oli suht. suora ja vaalea. Kaljuna voisi tietysti hillua, mutta kun nuppia paleltaa ja naama on aika turvoksissa kortisonista. Meillä on kolme poikaa. jotka ovat tosi kilttejä , eikä murrosiästä ole ollut tietoakaan. Olen huolissani liiasta kiltteydestä. Vanhin oli kolmetoista kun sairastuin ensimmäisen kerran ja tietysti kaivoi netistä kaiken mahdollisen tiedon ja kuvitteli että en selviä. Sen aika näyttää sillä on tässä taisteltu kaksitoista vuotta ja nuorinkin tulee pian täysi-ikäiseksi.Olen ihmetellyt kuinka jaksatte pestä ikkunoita ja touhuta kaikkea, kun minä olin puolikuollut yhden vaivaisen ikkunanpesun jälkeen ja suunnittelen että jos saisi kaikki pestyä kesän aikana.
Minulla on myös sanat niin hukassa että olen alkanut käyttää kaiken maailman kiertoilmaisuja. (aivojumppaa sekin)
Hyvää kevättä kohtalotovereille
Roosa1
- Re: peruukki vai siilipää....tautinen
- Re: peruukki vai siilipää....kevätmieli
- Re: peruukki vai siilipää....lillukka
- Re: peruukki vai siilipää....tautinen
- Re: peruukki vai siilipää....MeriTuuli
- Re: peruukki vai siilipää....kevätmieli
- Re: peruukki vai siilipää....MeriTuuli
- Re: Tuppulle.julia
- Julialle Tuppu
- Re: Tuppullejulia
- "leikkaussalihuivi"tools
- Re: peruukki vai siilipää....lillukka
- Re: peruukki vai siilipää....Roosa1
- Re: peruukki vai siilipää....kevätmieli
- Re: peruukki vai siilipää....lillukka
- Re: peruukki vai siilipää....tautinen
- Re: peruukki vai siilipää....lillukka