Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Missä suru viipyy?

Hei!
Äitisi ehti sairastaa jo pidemmän aikaa, joten varmasti olet jossain määrin pystynyt tekemään surutyötä jo etukäteen. Minulla on hyvin samanlainen tausta kuin sinulla, olimme vanhempieni eron jälkeen äidin kanssa hyvin tiivis kaksikko. Vielä oman perheen perustettuanikin äiti oli läheinen, hän kuului osana minun, mieheni ja lasteni perheeseen. Asuimme lähekkäin, näimme siis usein ja puhuimme puhelimessakin ainakin kerran päivässä. Minä en ehtinyt äidin kuolemaan varautua, kun hän sairasti niin lyhyen aikaa. Nuo viikot itkin ja huusin autossa aina sairaalaan mennessäni ja sieltä tullessani. Iltaisin odotin, että lapset nukahtavat ja itkin tuskaani. Mieheni sanoi usein, että älä nyt vielä itke, eihän äitisi ole kuollut vielä. Kun äiti sitten kuoli, minä itkin sitä seuraavat viikot vähemmän kuin moni muu. Suru oli niin tuore, olin täysin turta ja toisaalta pelkäsin niin sitä surua. Sinun surusi on vielä kovin tuore, vaikka sairaudesta pidempään tiesitkin. Kyllä se itku sieltä vielä varmasti tulee. Minulla oli paha itku vaihe, kun äidin kuolemasta oli kulunut noin kolme kuukautta. Eikä kyyneleet ole mikään surun mitta. Kyllä sitä voi surra ilman itkuakin. Itku tosin puhdistaa ja helpottaa oloa, joten joskus voi olla hyvä vähän "ärsyttää" sitä itkua ulos. Äitisi tuskin tahtoisikaan sinun vain itkevän, hän kyllä taatusti ymmärtää surusi ja tuskasi. Voimia sinulle! Edessäsi on varmasti melkoista vuoristorataa. Minulla ainakin tunteet heittelee jo yhden päivän aikana melkoisesti. Työstän tällä hetkellä kovasti katkeruutta, äitini olisi pian päässyt eläkkeelle nauttimaan pitkän ja rankan työuran jälkeen. Ei se tunnu reilulle ei...
Voimia!
surusyksy | 8.3.2006 klo 13:33:56