Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Missä suru viipyy?

Voih; kuullostaa tutulta! Minun äiti kuoli 6.2 ja saattelimme häntä siskoni ja isän kanssa 13 tuntia, kunnes kuolema tuli. Minä kanssa tein mielestäni surutyötä jo kuukausia ennen äidin kuolemaa; hoidin hänen eläke- vero- ym asioitaan. Suututtaa, kun äiti ei ehtinyt nauttia eläkkeestään, kuoli kuukausi ennen sen alkamista, tuntui että turhaan juoksin asioilla aina vapaapäivillä ja ennen iltavuoroon menoa!

Mieheni joskus ihmetteli ja tiuskikin, kun itkin kuin vesiputous tullessani sairaalasta/mummolasta...Mitä sinä vielä itket? Eihän äitisi vielä ole kuollut!. Olen kanssa tunneihmisiä; reagoin aina tunteilla ensin, kyyneleet virtaavat mitä pienimmistäkin syistä. Väsyneenä ei tarvita paljoa, kun jo hanat aukeavat! Minulla oli ihmeellisen rauhallinen olo äidin kuoltua, omituinen tunne?! Oliko se sitten silkkaa helpotusta; äidillä ei enää tuskia, murheita, ja minulla ei ole enää jatkuvaa raastavaa tunnetta ja huolta äidin voinnista, jaksamisesta?

Suruni kulkee aaltoina, välillä todellakin olo, ettei mikään ole niin muuttunut, äidin nyt hyvä olla, ja sitten taas itken kuin pieni lapsi ikävääni!!! Nyt alkanut olla huomattavasti enemmän hyviä päiviä, osaan puhua kuolemasta jo ilman kyyneliäkin, tietty tilanteesta ja varsinkin omasta väsytilasta riippuen. Joskus, kun tunnen ahdistusta, rintaa puristaa, laitan tuttua musiikkia soimaan, mistä minulle äiti ja käynnit hänen luonaan tulee mieleen, ja oikein siis haen sen itkun. Kyllä helpottaa hieman purkauksen jälkeen!

Minullekkin äiti oli se, jolle saatoin purkaa mieltäni aiheesta kuin aiheesta, usein kävin vain kahvilla, eikä tarvinnut hakea keskusteluakaan, aina äiti ymmärsi. Tätä jään paitsi, ja harmittelen.

Minä kyllä etenen suruni kanssa, tämä vain tuntuu välillä sellaiselta kolme askelta eteen-yksi taakse-vaiheelta. Sitä vain katsoo mennyttä aikaa suurennuslasin alla...
katelikuu | 8.3.2006 klo 13:05:09