Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Hyvää matkaa
Hei vaan. Taasen tuli tarvetta kirjoitella tänne, koska tunteet ovat yhtä sekamelskaa ja pelkoa miten ensi viikosta selviän. Joka päivälle on hommaa ennen isän hautajaisia, jotka ovat perjantaina ja nyt jo pelkään, että mites sitten kun hautajaiset ovat ohi. Mihin ajan käytän, kun lapset hoidossa ja eskarissa ja itsellä ei vakituista työtä. Pelkään jo sitä aikaa kun tulee liika paljon aikaa miettiä isän kuolemaa. Ja sitten pelkään sitäkin kun nyt kuolema tuli niin totaalisena järkytyksenä ja yllätyksenä sukulaisille ja moni on kysellyt että miten noin nopeasti voi syöpä edetä ja vointi mennä huonoksi vaikka kuukausi sitten isä oli niin hyvässä kunnossa. Kaikille olen selittänyt juurta jaksain koko tarinan ja parempi kun isä ei enään ole kipeä mutta mitäs nyt kun kaikki jatkavat normielämää ja kyselyt loppuvat ja kellekkään en enää voi vakuutella kuinka kuoleman tulo oli isälle helpotus.
Isäni koki elämänsä aikana paljon. Hän oli alkoholisti, joi 15 vuotta ja oli lähellä menehtyä viinaan jo 2005 vuonna. Silloin hän viime hetkillä sai itseään niskasta kiinni, oli vieroituksessa ja nyt syksyllä olisi tullut 6 vuotta täysin raitista elämää taakse. Sain siis isäni takasin 6 vuotta sitten ja nyt hänet otettiin pois kun kaikki oli niin hyvin kuin mahdollista. Hän sai olla joka päivä läsnä lastenlasteni kanssa, koska paritalossa asustelimme ja hän oli päivittäin meidän kanssamme.
Olin silloinkin kun isä joi,hänen puolellaan ja yritin auttaa pääsemään irti viinasta, toivoin hänen lopettavan mutta koskaan emme tapelleet tai riidelleet. Turhautunut kyllä olin! Kävin häntä kotona auttelemassa, koska isä ja äiti erosivat vuosi ennen isän raitistumista. Ja sitten isä sai itseään niskasta kiinni ja lopetti juomisen, viime hetkellä. Syyksi hän kertoi minun lapseni syntymän ja minä, ainoana lapsena annoimme hänelle syyn elää. Isä ja äiti olivat aina isän kuolemaan asti todella hyviä ystäviä. Kummallakin uudet kumppanit ja täällä meillä vietimme yhteistä aikaa kaikkien kanssa. Niin isä ja äiti kun heidän uudet kaverinsa. Isä ruukasikin aina kaikille sanoa että kun hän on yhden pahan sairauden jo voittanut niin kyllä hän syövänkin voittaa. Vaan tuo petollinen syöpä sitten veikin isän parhaassa iässä, 50-vuotiaana. Ja kuinka isäni nautti elämästään!! Hän oli viimeset kuusi vuotta täysin eri mies ja vain katkera siitä että juominen pilasi häneltä niin monta vuotta mutta taasen hän oli sitä mieltä että sen täytyi tapahtua jotta hän pystyi nyt olla näin onnellinen ja nauttia kaikesta tästä elämästä hänen ympärillään. Tuntuu niin kamalan väärältä menettää isä tavallaan uudestaan, koska hänet on saanut takaisin silloin 6-vuotta sitten ja kuinka hyvin meillä täällä oli nyt asiat. Ja varsinkin isä, miten hän voi nyt kuolla syöpään kun yksi paha taistelu päättynyt hyvin.
Nyt on takki jo melko tyhjä ja vain oottelen ettei kahta ilman kolmatta, koska tosiaan läheinen pappani kuoli viime jouluna 69-vuotiaana sydänkohtaukseen kotonaan.
Sekavaa tekstiä tais tulla mutta sainpahan kerrotuksi mikä mieltä painaa. Tämä vääryys ja epätoivo miten tästä selviää vaikka tähän asti olen ollut järki-ihminen ja surusta huoimatta koittanut löytää asioille tarkoituksen mutta nyt alkaa tunteet ja eritoten viha ja katkeruus elämää kohtaan tulla esiin vaikka kuinka vakuuttelen että näin oli tarkoitettu ja isällä hyvä olla...Ja nämäkin tunteet sai esiin sellainen asia kun eilen olimme järvellä moottorikelkkailemassa ja pilkillä niin näin mieheni isän pilkkivän ja sydän meinasi pakahtua, koska isän toive oli nyt sairaalasta pääsyn jälkeen lähtiä pilkille ja keväällä ongelle ja nyt se kaikki on isältä viety pois. Se syyllisyys omista tekemisistä on nyt suuri kun isä ei voi olla osallisena, hän ei voi kokea näitä asioita. Tulee tunne että mikäs oikeus minulla tai meillä on täällä touhuta. Vaikka tiedän että ajatus on ihan pöhölö niin silti jotkut hetket vain ovat äärimmäisen pahoja ja syyllisyys omasta elämän jatkumisesta tulee pintaan, koska isällä ei ole enään oikeutta sitä kokea...elämisen iloa...
- Hyvää matkaaBablo
- Re: Hyvää matkaaSiipi maassa
- Re: Hyvää matkaaBablo
- Re: Hyvää matkaaSiipi maassa
- Re: Hyvää matkaaapeainen
- Re: Hyvää matkaaelämänpyörä
- Re: Hyvää matkaaBablo