Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Kodittomuus

Puoli vuotta on kohta meilläkin kulunut. Olen ollut pitkään pois täältä palstalta. Kodittomuus -keskustelu ei sinänsä kosketa minua, mutta pistää ajattelemaan asioita. Pitäisi osata asettua lastemme asemaan. Tyttäremme haluaa, että nykyistä kotiamme ei "koskaan" myydä, vaan hän voisi aina palata omaan lapsuudenkotiin kun joskus muuttaa pois täältä. Minä vain en jaksa ajatella elämää niin, että jäisin tähän paikoilleni lasten toivomuksesta, ottaisin kissan ja viettäisin leskirouvan elämää talossani yksin elämäni loppuun asti. En jaksa enkä halua huolehtia näin isosta talosta yksin, haluan vielä muutakin elämää itselleni. Nyt meillä on kuitenkin vielä suruaika menossa, enkä halua muutoksista vielä puhua. Niiden aika tulee hissukseen. Otetaan päivä kerrallaan. Mennään hetki eteenpäin ja toisena hetkenä taas takapakkia. En lisää lasteni surua nyt puhumalla tulevasta, jonka tulemisesta en edes tiedä. Ajan myötä varmasti kaikki ymmärtävät tilanteen. Sitä toivon teille kaikille muillekin, jotka olette tilanteestanne tähän ketjuun kirjoittaneet. Toisaalta ymmärrän täysin yksin jääneen vanhemman halun tyhjentää kotia ja päästä jatkamaan elämää. Toisaalta oman lapsen tuska äidin / isän menettämisestä ja vielä kodin tyhjentämisestä on suuri. Kuitenkin olen sitä mieltä, että vaikka oma äitini ei enää asu siellä missä minä hänen kanssaan lapsena asuin, niin olen tyytyväinen hänen ratkaisuihinsa. Hän on tehnyt omat valintansa ja hävittänyt muistot lapsuudestamme jo kauan sitten asuntonsa pienennyttyä. Minun kotini ei ole siellä, mmissä äitini koti on. Minun kotini oli minun mieheni luona, jota ei nyt enää ole, siis miestäni. Joskus tuntuu, että olisi helpompaa elää jos hävittäisi kaikki muistot, vaatteet, valokuvat yms. Niiden katsominen vain satuttaa. Mutta ehkä jonain päivänä niiden katsominen tuo kaikki ne hyvät hetket mieleen, joita meillä oli paljon.

Just me, ei olla nyt päästy enää juttelemaan. Miten sinulla nyt sujuu? Minulla kyllä elämä on vähän helpottanut, fyysinen tuska on pois, mutta ikävä on kova. Ikävä että riita tytärpuolesi kanssa jatkuu. Ikäänkuin ei olisi tarpeeksi siinä että menettää oman rakkaansa, vaan täytyy sen lisäksi vielä alkaa riidellä kaiken maailman kipoista. Hyvää kevään jatkoa sinulle!

Hyvää kevään odotusta ja voimia kaikille toivottaa Wenny
Wenny | 7.4.2006 klo 20:27:24