Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: oma välinpitämättömyys

Kirjoitit hyvin koskettavan kuvauksen elämästäsi ja tunteistasi äitisi poisnukkumisen jälkeen. Kiitos siitä, kun avauduit kirjoittamaan oman näkökulmasi. Se auttaa meitä kanssakulkijoita ja näin voimme huomata kuinka persoonallinen tapa meillä on suru kohdata ja käsitellä.

Kirjoitit välinpitämättömyyden tunteesta, joka on sinut kohdannut. Minusta tuntuu, ettei tuo välinpitämättömyys ole suinkaan mikään tavaton ilmiö. Itse en ole isäni kuoleman jälkeen tuntenut suoranaista välinpitämättömyyttä, mutta voin kuitenkin aistia kirjoituksestasi elämän makua (toivottavasti käyttämäni sana ei tunnu tässä kohtaa hullulta).

Minun mielestäni sinä teet oikein kun käyt läpi tunteesi, oli ne mitä tahansa. En usko, että välinpitämättömyys seuraa sinua läpi elämäsi. Surutyössä olet varmaankin tehnyt niin lujaa työtä, että olet ehkä väsynyt suruun ja suremiseen. Mieli ottaa muut keinot käyttöön.

Kertomasi tunteen "robottimaisuudesta" tunnistan myös itsessäni. Isäni on ollut poissa noin puolitoista vuotta ja varsinkin aluksi tuntui, että tein työni ja hoidin lapseni kuin robotti. Olin jopa kiukkuinen miehelleni, kun hän ei mielestäni antanut sitä tukea ja olkapäätä mitä halusin. Tosiasiassa kyllä hän toki minua tuki ja suri appeaan omalla tavallaan.

Uskon, että menettämiseen kuuluvat muistot, positiiviset ja negatiiviset. Tunnemme varmasti tunneskaaloja hyvin monenlaisia - myös syyllisyyttä. Syyllistämme itseämme asioista, mistä poismenneet rakkaamme eivät koskaan meitä syyllistäisi. Surussamme voimme olla myös itsellemme liian ankaria. Mutta tämä on todennäköisesti osa tarpeellista(kin) prosessia. Tuskin kovinkaan moni kokee ns. "seesteistä surua". Ainakaan ensimmäisiin kipeimpiin vuosiin.

Onko sinulla jotakin asioita, mistä olet haaveillut, mutta et ole koskaan sitä voinut jostakin syystä tehdä ? Voisitko tehdä sen nyt ?

Minä luulen, että olet jossakin vaiheessa omaa suruasi ja kun saat sysäyksen niin siirryt seuraavaan vaiheeseen. Älä kanna syyllisyyttä, hyväksy ne. Hyväksy robottimaisuuden tunne ja se että haluat antaa huutia koko suremiselle. Et tee mitään väärin.

En tiedä osasinko kirjoittaa mitään järkevää, mutta yritin kuitenkin kuvata ajatuksiani kasaan. Vaikka en ihan kasassa kai itsekään ole. Kaikesta huolimatta tunnen eläväni ja tiedän että näin on hyvä. Isääni en takaisin saa, mutta rakkautta isääni kohtaan ei minulta ole pois viety.

Kaikkea hyvää sinulle...



Sitruunamelissa | 26.11.2009 klo 19:02:09