Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Tsemppiä
Ymmärrän tilanteenne. Esität mielestäni ihan oikeita ja oikeutettuja kysymyksiä! Miksi hoitaa, jos hoidot eivät paranna vaan sen sijaan vain heikentävät vointia?Omat kokemukseni syövän varjosta ovat ristiriitaiset: kaksi lähiomaistani on menehtynyt vakavaan syöpäsairauteen, ja nyt kolmas sairastaa syöpä.
Kaikkien heidän tilanteensa on ollut alusta alkaen sellainen, että on tiedetty, että syöpää ei voida lääketietellisesti parantaa. Lääkärit ovat näitä tapauksia hoitaneet eri tavoin ja potilaat itse - niin kuin me lähiomaisetkin - suhtautuneet eri tavoin.
Kun lähiomaisistani ensimmäinen sairastui, lääkärit eivät kertoneet ennustetta (noin kaksi vuotta elinikää jäljellä) potilaalle itselleen, vaan vain meille lähiomaisille. Meistä kukaan ei tohtinut kertoa saamaamme tietoa potilalle, koska hän itse halusi ehdottomasti uskoa hoitojen parantavan sairauden. Hän tsemppasi ja me tsemppasimme ja hoidot purivat - ja eliniän ennuste ylitettiin. Kahden vuoden sijaan suht hyviä vuosia olikin neljä ja puoli ja viimeiset puolivuotta sitten vääjäämättä heikkenevää kuntoa. Tämä eliniän pidentäminen kovin paljoa edes elämänlaadusta tinkimättä oli mahdollista tuolloin juuri käyttöön tulleiden uusien sytostattihoitojen ansiosta. Auttoiko tsemppi, sitä en osaa sanoa. Uskon yhä, että synkät tilastoennusteet selätettiin kuitenkin juuri hoitojen ansiosta. Kokeiltiin uutta hoitomuotoa, ja se tehosi - hänen tapauksessaan.
Kun toinen lähiomaiseni sairastui syöpään, ennuste oli vielä edellistäkin huonompi, vain kuukausia. Hoitoja kokeiltiin mutta ne veivät potilaan niin heikkoon kuntoon, että viisas lääkäri kieltäytyi jatkamasta. Meille omaisille se oli ankara paikka - vallankin kun olimme valmistautuneet taas tsemppaamaan - mutta pakko se oli hyväksyä. Tauti eteni vääjäämättä muutamassa kuukaudessa potilaan menehtymiseen. Me emme voineet muuta kuin jaksaa jotenkin kulkea vierellä ne kuukaudet ja huolehtia siitä, että potilas sai mahdollisimman inhimillisen ja hyvän hoidon ja riittävän kipulääkityksen.
Nyt lähiomaiseni on taas sairastunut syöpään, jota ei voida parantaa. Ilman hoitoja hänen enusteensa olisi taas mitattu kuukausissa. Tällä kertaa lääkäri oli poikkeuksellisen avoin. Antoi asiallista informaatiota. Hän toi esille tilanteen vakavuuden, esitteli selkeästi ja vakuuttavasti argumentoiden ehdotuksen hoitotoimenpiteistä, jotka eivät toki paranna, jotka ehkä hidastavat taudin etenemistä mutta joiden vaikuttavuudesta tai sivuvaikutuksistakaan ei voi varmuudella tietää. Valitsimme hoidot. Hoitovastetta löytyi. Ainakin josain määrin. Sivuvaikutukset vievät kunnon aika ajoin todella heikoksi. Vielä on voitu kuitenkin hoitaa ja vielä sivuvaikutusten kanssa on selvitty. Tiedämme toki, että tässäkin on rajansa vastassa.
Mitä tällä kommentillani haluan tuoda esille, on oikeastaan vain se, että me kaikki olemme yksilöllisiä. Toiset potilaat haluavat ehdottomasti säilyttää illuusion siitä, että kaikki syöpäsairaudet voidaan parantaa ja ottavat vastaan kaiken mahdollisen hoidon silläkin uhalla, että viimeiset kuukaudet tai viikot ovat täynnä hoitojen aiheuttamaa lisätuskaa ja kärsimystä. Mitä siinä voi omaisena tehdä? Voi vain seisoa tukena ja kunnioittaa potilaan tahtoa. Ja tietysti toivoa, että lääkärit ovat viisaita!
Toiset haluavat lääkäriltään tarkkaa tietoa, joka perustuu erilaisten vaihtoehtojen esittelyyn ja päättävät sitten valita huonoista vaihtoehdoista sen, mikä on vähiten huono (hyviä vaihtoehtojahan meille ei aina ole tarjolla!). JOskus se on hoidosta kieltäytyminen, ja joskus se on hoitojen hyväksyminen. Mitä siinä voi tehdä? Toivoa, että kohdalle osuu viisas lääkäri, joka tietää riittävästi mutta joka ei perusta omaa hoitosuunnitelmaansa vain tietoon lääketieteelisestä hoidosta vaan myös inhmillisten tekijöiden huomioonottamiseen. Omaisena voi vain tukea potilaan päätöstä. Auttaa vaihtoehtojen punninnassa. Hakea itse tietoa. Yrittää kysyä lääkäriltä tarkkoja pohdittuja kysymyksiä.
Syöpä ei ole taistelulaji. Syövästä ei selviä pelkästään tsemppaamalla. Osalle löytyy parantavia hoitoja. Osan syöpää voidaan hoitaa ikään kuin kroonisena sairautena. Osa meistä menehtyy syöpään. Osa meistä menettää rakkaimpansa. Syöpäsairauksia on niin monenlaisia ja yksilölliset tekijät vaikuttavat niin monin tavoin hoitovasteeseen ja hoitojen sivuvaikutuksiin.
Kukaan ei voi tietää täysin varmasti, milloin hoitovastetta ei ehdottomasti löydy tai että ei kannata yrittääkään. Eikä kukaan voi tietää ihan varmasti, että hoito kannattaa. On vain yritettävä hakea tietoa, punnita vaihtehtoja ja tehdä vaikeitakin päätöksiä. Ja toivoa.
Toivon, että teillä on sellaisia syöpäsairauden hoitoon erikoistuneita lääkäreitä ja hoitajia tukenanne, että voisitte avoimesti keskustella heidän kanssaan siitä, missä vaiheessa sytostaattihoidot kannattavat, missä vaiheessa ja millaisin perustein niistä täytyy luopua. Sinulla ja puolisollasi on oikeus saada sekä tietoa että tukea!
Itse ajattelen myös, että kukaan ei oikeasti voi tietää, miltä toisesta tuntuu. Enkä usko että tiedän omalta osaltani sitä aina itsekään. Täydelliseen, tyylipuhtaaseen suoritukseen en syöpäsairaan omaisenakaan pysty. Kovin paljon en pysty edes tekemään mitään tai olemaan tukena. Yritän olla urhea, sillä rohkeuttahan tässä nyt todella tarvitaan.
- TsemppiäSidlar
- Re: TsemppiäVarjossa
- Re: TsemppiäHeisku
- Re: Sidlarille...tytyrna
- Re: Tsemppiäkaamos
- Re: Tsemppiäpilvipouta
- Re: TsemppiäPiip
- KeuhkokuumeSidlar
- Re: KeuhkokuumeVarjossa
- Re: KeuhkokuumeHeisku
- Re: KeuhkokuumeSanaton
- Re: KeuhkokuumeSidlar
- Re: KeuhkokuumeVarjossa
- Re: Keuhkokuumevoi itku
- Re: Keuhkokuumesuvi06
- Re: Ilman kipuja sai nukkua poisVarjossa