Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lähipiirissä syöpäpotilas
Re: Keuhkokuume
Olen elänyt ketjun kirjoittajien tunnelmat ja tunnetilat monta kertaa, kun puolisoni kävi kaksi kerta peräkkäin rankat syöpähoidot läpi, joutui nappailemaan kortisonia kuin pastilleja, jolloin yöt olivat levottomia, ruokahalu kasvoi jne ja silti minä, perheenäiti, jaksoin! Nyt kun hoidot on takana päin, olen monta kertaa miettinyt, että mikä minulle niitä voimia antoi? No, tietenkin vastuuntunto, huoli lapsista, siitä että heidän elämänsä olisi mahdollisimman tavallista isän sairaudesta huolimatta, mutta myös ja ennen kaikkea kiintymys omaa puolisoa kohtaan.Kun syöpähoidot on meneillään, on opeteltava elämään epävarmuudessa, sillä niin tunnetilat, tunnelmat kuin muutkin olosuhteet vaihtuvat päivittäin ja päivän kuluessa äärestä laitaan. Jotta ei tämän tunnemyrskyn keskellä hukkuisi , on opittava vaan myötäilemään, kulkemaan virran mukana, vaikka kuinka tuntuisi, että välillä uppoaa. Itse oivalsin tämänkin asian vasta toisella kierroksella, että en voi todellakaan pyristellä tauti vastaan vaan minun on vaan luotettava lääkäreihin, hoitajiin, hoitokoneistoon, inhimilliseen välittämiseen ja jaksettava kulkea läheiseni rinnalla. Kaikki muu on turhaa.
Jos syöpäpotilas on kovilla, niin me omaisetkin olemme. Minulle potilaan puolisona ainoa selviytymiskeino on ollut sopeutuminen ja mukautuminen tilanteeseen. Mutta toivosta en ole luopunut kertaakaan!
Nyt elän tätä hetkeä, päivä kerrallaan, hetki kerrallaan,puolisoni syöpäkontrollista toiseen, enkä jossittele. onneksi puolisoni halusi ottaa itse kaikki annetut hoidot vastaan ja oli varmaan hoitohenkilökunnalle ns. helppo potilas,kiitos vahvan elämisen halun.
Vahvuutta sietää epävarmuuutta kaikille omaisille
toivottaa Suvi
- TsemppiäSidlar
- Re: TsemppiäVarjossa
- Re: TsemppiäHeisku
- Re: Sidlarille...tytyrna
- Re: Tsemppiäkaamos
- Re: Tsemppiäpilvipouta
- Re: TsemppiäPiip
- KeuhkokuumeSidlar
- Re: KeuhkokuumeVarjossa
- Re: KeuhkokuumeHeisku
- Re: KeuhkokuumeSanaton
- Re: KeuhkokuumeSidlar
- Re: KeuhkokuumeVarjossa
- Re: Keuhkokuumevoi itku
- Re: Keuhkokuumesuvi06
- Re: Ilman kipuja sai nukkua poisVarjossa