Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Myelooma

Sunnuntai-iltaa

Voi Wanikka, miten tutulle tuntuu taas kirjoituksesi. Jep, juuri ja juuri äidin aikaan jaksaa pidätellä niitä suurimpia tunteenpurkauksia, vaikka välillä tuntuu, että olisi kai parempi itkeä yhdessä.

Kamala tilanne, kun äitisi suorastaan seisovilta jaloiltaan kaatui puhumattomaksi sänkypotilaaksi. Olisi armeliaampaa, jos hän ei itse ymmärtäisi tilannettaan. Oletteko saaneet mitään arvioita hänen tulevaisuudestaan? Ja samalla teidän tulevaisuudesta. Kuinka isäsi jaksaa sinnitellä vieressä?

Tulee niin avuton olo puolestasi. On se niin väärin... Tunteiden kirjo on surun,ahdistuksen ja pelon lisäksi niin pohjaton. Kateudesta ja vihasta apatian kautta rakkauteen ja välittämiseen. LÄhentelee maanis-depressiivisyyttä. Ja aamulla et tiedä yhtään, millainen olo illalla on.

Teidän tilanteeseen verrattuna meillä on vielä asiat kaikesta huolimatta hyvin. Äiti jaksaa olla kotona ja on nyt ollut melkein superpirteä, käynyt isäpuolen kanssa kaupungilla. Kirpparillekin oli livahtanut, vaikka muuton aikana niin vannoi, että nyt loppui kaiken turhan ostaminen. Mutta se on ollut hänelle terapiaa, ei siis turhaa. Eilen olivat olleet joulukonsertissa lähikirkossa. No nyt on tietty väsy, mutta hyvä kun läksivät liikkeelle. Sytostaatit eivät ole aiheuttaneet toistaiseksi mitään ihmeellistä jne. Ollaan juteltu, että jos tässäkin kunnossa saisi elellä...

Minä vaan en pääse demoneista irti. Onko nyt menossa se loppuvaiheen hetkellinen kirkastuminen ennen lopun alkua vai mitä tämä on? Pitäisi osata nauttia täysillä siitä, että nyt on hyvä kunto. Hulluahan se on pelätä (=itseään pelotella) ja huolehtia tulevaisuudesta, josta ei tarkkaa tietoa ole. En vain mahda mitään sille, että pelottaa, tapahtuuko joku iso romahdus ja jos niin milloin ja miten. Näistä saa niin paljon lukea näiltä sivuilta.

Välillä ajattelen, että pitäisi kai lopettaa näillä sivustoilla seikkailu, mutta eipä taida muuta yhtä hyvää kanavaa olla ajatusten vaihtoon. Asumme niin pienellä paikkakunnalla (alle 2000 asukasta), ettei huolien purkaminen virkamiehille todellakaan houkuta.

Sain sen verran aikaan, että soitin syöpäpolin sosiaalihoitajalle ennemmin tai myöhemmin eteen tulevista käytännön asioista mm. omaishoidon suhteen. Sain tosi asiallista ja ystävällistä palvelua ja mm. tiedon, että paikallisen Syöpäjärjestön kauttakin voi sitten joskus saada sairaanhoitoapua kotiin.

En millään haluaisi pistää äitiä terveyskeskukseen. Meillä ei ole edes yksityisiä saattokoteja, vaikka äiti asuu isohkon kaupungin sairaanhoitoalueella.

Mistä tuli sitten mieleen, että minkähänlainen ponnistus olisi perustaa yksityinen saattohoitokoti?... Ja jaksaisikohan sitä yrittäjänä pyörittää? Ainakin osaisi asettua asiakkaiden ja omaisten asemaan tämän syöpäkokemuksen jälkeen. Kaikki muu sairaanhoidon asiantuntemus pitäisi kyllä ostaa alan ammattilaisilta.

No, nämä nyt on näitä minun "punkkuhuuruisia" hohhailuita. Punaviini on hyvää, itsekin siitä nautin. Yhdessä vaiheessa enemmänkin, mutta siinä on omat vaaransa. Ja enempi nautittuna se ei lisää voimia, vaan vie niitä vähäisiäkin. Eli kohtuudella nautimme tästä eliksiiristä, eikö?

Nyt siirryn taas perheenäidin rooliin. Voimia ja valoa sinulle Wanikka!

Päivänsini
päiväsini | 13.12.2009 klo 20:14:28