Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Pää ihan sumussa, tuore rintasyöpädiagnoosi.

Tänä vuonna tuli 30 vuotta mittariin, elämä ihanasti mallillaan ja kotona rakkaan miehen lisäksi kolme lasta. Sitten se löytyi, patti.

Tähän mennessä olen käynyt mammografiassa ja ultraäänessä, paksuneulanäyte vahvisti että pahanlaatuisia soluja siellä on. Viikon päässä odottaa magneettikuvaus.

Mieliala vaihdellut ihan laidasta laitaan. Mieheni on ainoa joka tietää, edes tutkimuksista en ole voinut kertoa kenellekään mutta pianhan se on kerrottava.

Olo on jokseenkin hukassa. Tiedän että hoidot ovat huippuluokkaa, mutta mielessä pyörii tuhat kysymystä. Joudunkohan lopettamaan kesken koulutuksen, jonka piti jatkua vuoden loppuun? Kuinka nopeasti mahdollinen leikkaus tehdään?

En oikein tiedä haluanko asiasta puhua vai en, mutta toisaalta tuntuu että vertaistukikin voisi olla tarpeen. Suvussani ei ole ollut rintasyöpää ja asia on tuntunut tähän asti kovinkin kaukaiselta.
Terhikki | 27.8.2012 klo 17:17:46