Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Moi Merituuli
Lauantai-iltaa kaikille vielä! :)Minä vietin tämän aurinkoisen päivän Hämeenlinnassa, meillä oli pelastuskoiraporukan hälytysryhmän koulutusviikonloppu, joka mulla kilpistyi tällä kertaa vain tähän päivään. Monta tuntia tuli taas rämmittyä metsässä, "ropanhajujen" ja jälkien maailmassa. Lisäksi oli viranomaispuolelta tottelevaisuuskouluttaja. Kyllä pysyy syöpä pois mielestä, kun jatkaa harratuksiaan voimiensa mukaan.
Noista hoitojen aloittamisista. Minulle onkologi sanoi, että 12 viikon sisään leikkauksesta pitäisi päästä liitännäishoidot aloittamaan. Sitä lyhyemmän ajan ei ole todettu vaikuttavan paranemisennusteeseen mitenkään. Itselleni tuli ensimmäinen yhteydenotto syöpäpolilta vasta kuusi viikkoa leikkauksesta ja haavainfektion takia ensimmäinen tiputus tuli vasta yhdeksännellä viikolla. Riippuu varmaan monesti leikkauksen radikaalisuudesta, koska hoidot voidaan aloittaa ja tietty jotkin tapaukset ovat kriittisempiä kuin toiset.
Vähän masensi tänään, kun erään harrastustoverini appiukon piti parantua aivosyövästään talven hoitojen jälkeen, mutta syöpä olikin uusinut ja tämä potilas oli menehtynyt kahdessa viikossa uusimisen jälkeen.. Toki ihan eri asia kuin rintasyöpä, mutta syöpä silti :(
Muuten oli hieno päivä ja oli mukava huomata että jaksan porukassa, jopa paremmin kuin jotkut terveet. Ei muuta kuin eteenpäin, kohti tulevaa, eihän tässä muukaan auta! :)
Hyvät yöt linjoilla kukkujille!
- harmaataMehitähti
- Re: harmaatasanteri
- Re: harmaataTässä ja nyt
- Re: harmaatasanteri
- harmaataMehitähti
- Rannallapiupalipaupali
- Re: Rannallamimi
- Re: Rannallathunder
- harmaatathunder
- Re: harmaataMeriTuuli
- Moi Merituulithunder
- Re: Moi MerituuliMeriTuuli
- Re: Moi MerituuliMeriTuuli
- Re: Moi Merituulikevätmieli