Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Moi Merituuli
Hei, joo en ole helsingissä leikattu, joten noi nimet ei ole tuttuja.Minut leikattiin kaksi kertaa 31.3. Rinnasta osapoisto ja vartiaimusolmukkeet. Sit jatkotutkimuksissa yhdestä vartiasta kuitenkin löytyi mikrometari (0,7mm), joten edessä toinen leikkaus, joka oli siis 23.4. jolloin kaikki imusolmukkeet kainalosta poistettiin. Itse olen jälkeen päin ajatellut, että ne käynnisti "byrokratian rattaat" tosta ekasta leikkauksesta, jolloin poistettiin se varsinainen kasvain rinnasta ja siitä tehtyjen patologin lausuntojen perusteella sitten alkoi hoidot Meikun Syöpätautien klinikalla. Itsekin olin ihan puulla päähän lyöty, kun kutsu Meikkuun tuli niin nopeasti. Kutsu tuli reilu viikko sitten ke postilla, aika seuraavana päivänä to ja tiputus alkoi seuraavana (eli viime) ma. Sit mun tiputus tehdään siellä 1 krs:ssa, kun varsinainen sytostaatti tiputus kai on siellä 4 krs:ssa. Tossa samassa huoneessa 1 krs:ssa on ollut sitä finnxx(vai mikä sen nimi olikaan) tutkimukseen osallistuneita potilaita. Tutkimus on loppusuoralla ja se tippa-hoitaja sanoi, että ne purkaa sitä 4 krs:n ruuhkaa, kai mun paperit sit oli saapunu Meikkuun jotenki vielä hyvään saumaan, että päästiin käynnistämään hoidot vauhdilla. Niiiiii tai sit ne tekee mulle jotain salaisia ihmiskokeita!!!!! ei kai nyt sentään, mut vähän mielikuvitus välillä laukkaa, jos ei mee jutut niinku muilla. TT-kuvatkin otetaan vasta kesäkuussa (ei tuntunut olevan aikoja aikaisemmin), mut syöpälääkäri siihen vaan sano, että ei me niitä tuloksia jäädä odottamaan, kun ei se muuta tätä Taxotere hoitosuunnitelmaa kuitenkaan.
Hoidon aloittamiseen minun ymmärtääkseni (lukee myös minun virallisessa lääkärin lausunnossani) vaikuttaa nimenomaan se, että kaikki haavat pitää olla ehdottomasti kondiksessa ja veri- ja maksa-arvot ok ja sit mulla otettiin EKG. Minun luullakseni syövän laji, tyyppi tai laatu ei vaikuta siihen miten nopeasti päästään aloittamaan.
Juu siis on tunnottomuuttkin kainalossa ja sitä kuulemma voi olla pitkäänkin. Käsivarteen ja selänpuolelle tunto on jo palanut.
MeriTuuli
- harmaataMehitähti
- Re: harmaatasanteri
- Re: harmaataTässä ja nyt
- Re: harmaatasanteri
- harmaataMehitähti
- Rannallapiupalipaupali
- Re: Rannallamimi
- Re: Rannallathunder
- harmaatathunder
- Re: harmaataMeriTuuli
- Moi Merituulithunder
- Re: Moi MerituuliMeriTuuli
- Re: Moi MerituuliMeriTuuli
- Re: Moi Merituulikevätmieli