Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: APUVA

Hei Eevis ja kumppanit!

Kotiuduin oikean rinnan poistoleikkauksesta perjantaina. Leikkaus oli keskiviikkona. Leikkaus ja sen jälkeinen aika ovat tähän mennessä sujuneet ongelmitta. Minulla myös lobulaarinen rintasyöpä, jota oli kuulemma 4 cm alueella. Myös imusolmukkeisiin todennäköisesti levinnyt kirurgin mukaan. Minulla aivan sama juttu, että epäilen syöpäni olleen olemassa jo pitkään, mutta aluksi sitä pidettiinkin hyvänlaatuisena kasvaimena. Lobulaarinen on ilmeisesti hyvä piiloutumaan. Myös minulla on noita kummallisia tuntemuksia ja epäilyjä levinneisyydestä. Nämä asiat selviävät vasta sitten, kun imusolmukkeet tutkittu. Odottelua siis jälleen. Omasta nukutuslääkäristäni en tiedä mitään, koska täällä ei ollut mitään tapaamista hänen kanssaan etukäteen. Pääasiahan on, että hänellä on tiedot potilaastaan ja osaa hoitaa hommansa. Leikkausta sinällään ei kannata pelätä, minä ainakin selvisin siitä lähes jälkikivuitta. Hoitajat olivat ystävällisiä ja ammattitaitoisia.

Nyt kotona yritän jumppailla, sillä se on tärkeää. Fysioterapeuttia kannattaa uskoa ja harjoittaa kättä, jotta ei jäisi pysyviä ongelmia. Tietysti haava jonkin verran kiristelee, mutta sekin on ohimenevää. Syöpähoitoni alkanevat sitten heinäkuussa, mutta niitä ehtii surra ja miettiä sitten kun on niiden aika. Nyt nautin kauniista alkukesästä! Voimia sinulle eevis, muista että olet siellä hyvissä käsissä! Hyvää jatkoa ja voimia kaikille muillekin, sain monelta hyvää tietoa ennen leikkausta. Miten olette toipuneet Kutri ja Lotteliini?

t. Sipriina
Sipriina | 11.6.2007 klo 11:50:04