Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Sytoputken alussa

Hyvää loppuvuotta, siskot. Joulu ohi ja syöpäläinenkin unohtui aina hetkittäin. Aatonaattona hävisi makuaistista suolan ja mausteiden maku (9. päivä tiputuksesta). Pipari ja kinkku maistuivat suurinpiirtein samalta. Väkevä sinappi sentään teki kinkusta kinkun. Sitten tuli se metallin maku suuhun. Makutuntemukset ovat pikku hiljaa palautuneet. Jouluna tuli myös ensimmäinen afta huulen sisäpinnalle. Onneksi ei pahimmassa mahdollisessa paikassa. Ruokahalu on säilynyt ja osa ruuista on maistunut ihan aidolle. Tänä aamuna suihkussa irtoili ensimmäiset hiukset, tuntuu melko karulta. Yleisvointi on kuitenkin onneksi hyvä. Olen ulkoillut paljon ja unikin on maistunut sen ensimmäisen viikon jälkeen. Ensi viikolla sitten jännään verikokeita, etenkin maksa-arvoja ja sitten sitä toista Taxotereä. Miten on teillä toisilla, paheniko oireet toisen tiputuksen jälkeen? Tuntuu, että ainakin limakalvot ja ruokatorvi (ja maksa) joutuvat entistä lujemmalle. Aloitetaan uusi vuosi toiveikkaissa ajatuksissa. Jaksamista teille kaikille palstan asiakkaille. Tärkeä foorumi!
lillukka | 27.12.2006 klo 12:39:37