Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Uniongelmista ja henkisestä jaksamisesta
Hei, aihe on minulle enemmän kuin tuttu. Varsinkin sairauden alkutaipaleella oli minun yöt juuri tuollaisia kuin kuvailit. Nyt menee paremmin. Minä kirjoitan ylös aina heti pahat pelkoni ja kun tapaan lääkärin kysyn ne kaikki ja tyhmiä kysymyksiä ei ole. Vaikka minun tilanteeni oli aluksi aika lohduton osasivat ainakin Tampereen lääkärit kertoa asioita joista sain toivoa. Mieheni kirjoitti ne ylös ja niitä minä sitten aina luen heikkoina hetkinäni. Samoin mieheni hokee minulle koko ajan niitä hyviä asioita uudelleen ja uudelleen. Iltaisin usein myös hän sanoo että kyllä" uskoo että mennään vielä pitkä pätkä yhdessä".Yritän myös ajatella joka päivä että nyt tällä hetkellä on kaikki hyvin ,saan olla kotona perheeni kanssa, kukaan meistä ei tiedä mitä tulee eteen tulevaisuudessa. Emmehän mekään tienneet etukäteen tätä sairauttamme. Haluan myös ajatella niin lapsellisesti että vaikka on kuinka vaikea solutyyppi miksi en silti voisi parantua, niinhän aina jollekin käy. Koska sinulla on ne sytostaatit? Minä myös täällä jännitän pääsenkö huomena ottamaan myrkyt. Pelottaa tietysti kun olen saanut niitä reaktioita. Missä saat hoidot? Minä saan Tampereella ja karpoplatin-taxotere. Ajattele kun se myrkky tippuu, että siitäs saat senkin syöpä! Pahoinvointi lääkitys on tehokasta, sitä ei tarvitse pelätä. Eka viikko voi olla vähän outoa oloa, mutta yrität olla vaan liikkeellä. Unettomuus on kyllä kauheaa, mutta jos ne myrkyt sitten väsyttää sen verran että saat nukuttua.Minä myös lenkkeilin itseni uuvuksiin asti päivällä että aloin oleen niin väsynyt illalla että sain nukuttua.Kirjoita kuinka tiputus sujui vaikka hyvin se menee...- Re: Uniongelmista ja henkisestä jaksamisestariitta47
- Re: Uniongelmista ja henkisestä jaksamisestaKristaemilia
- Re: Uniongelmista ja henkisestä jaksamisestaTulevaisuus?
- Re: Uniongelmista ja henkisestä jaksamisestaKristaemilia