Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Poissa

Otan osaa suureen suruusi!
Hautajaisjärjestelyissä käännyin hautaustoimiston puoleen. Kuolintodistuksen saa sairaalasta tai terveysasemalta, läheiseni kuoli kotiin, joten hain sen todistuksen läheiseltä terveysasemalta. Sen toimitin hautaustoimistolle, se toimii ns.hautauslupana. Toimisto hoisi lähes kaiken, olisi hoitanut kaiken, mutta halusin itse hoitaa läheiseni "näköiset" hautajaiset. Seurakunnalta saa tietää hautapaikoista ja niiden hinnoista. Arkkuja on usean hintaisia, mutta ovat arvokkaita, läheiseni arkku oli n.500euroa. Sieltä saa ostaa arkkuvaatteet, mutta siinä voi käyttää myös vainajan vaatteita, harmittaa itseäni, kun en sitä silloin hoksannut. Jos on polttohautaus, kannattaa varmaankin ostaa vaatimattomampi arkku ja lisäkustannus tulee uurnasta. Toimisto neuvoo todella hyvin, mitä aina pitää tehdä, mutta myös laskuttaa kaikesta, mitä tekevät. Sosiaalivirastolta voi hakea myös avustusta tai jos on kuulunut johonkin järjestöön, niin kannattaa kysyä. Tarjoilu muistotilaisuudessa on tietenkin oma valinta ja sitä kautta kustannukset, mitä tarjoaa ja paljon on vieraita. Jostain syystä sitä toimi kuin kone. Mietin, missä läheiseni olisi halunnut siunauksen tapahtuvan ja miten. Emme puhuneet ihmeemmin hautajaisista, vaikka tiesimme ajan olevan rajallisen. Hän oli eläessään kertonut, että haluaisi hautajaisissaan kuulla sellaisen kauniin laulun, kuin "mun sydämeni tänne jää", pyysin ystävätärtäni sen kappeliin laulamaan. Hän rakasti runoja, joten pyysin hänen vanhaa ystävää muistotilaisuudessa niitä lausumaan. Kuolinilmoitukseen laitoin, että toivomme haudalle vain yhtä ruusua. Siihenkin oma tarinansa. Halusin "julkiset" hautajaiset, koska hän rakasti ihmisiä ja tykkäsi "juhlia". Tilaisuus oli todella kaunis, hän ei olisi halunnut minun jäävän suruun ja ikävään kiinni. Nyt on kulunut kolme vuotta ja vieläkin ikävöin, mutta se on tunne, jota saa tuntea. On helpompia hetkiä ja taas vaikeampia, mutta elämä jatkuu, vaikka sillon tuntui ajatus siitä aivan mahdottomalta. Tuli pitkä kirjoitus, mutta halusin kertoa omaa kokemusta, jos jotain vinkkiä siitä saisit. Toivon sinulle voimiaa jaksaa ja lämmin halaus.
Susanne | 29.12.2006 klo 01:18:04