Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Kuolemasta puhuminen parantumattomasti sairaan kanssa
Moikka!Mun äidillä oli ihan sama juttu kuin nuupon äidillä, hän puhui joka kerta että sitten kun tästä paranee.. Tai sitten kun täältä sairaalasta kotiin pääsee.. Eikä minunkaan äitini myöntänyt vakavaa sairautta edes itselleen, löysin juuri lääkärin lausunnon joulukuun lopulta kun äiti joutui sairaalaan. Äidin on ollut pakko lukea se, siinä oli missä kaikkialla kasvaimia oli; yksi henkitorvessa, yksi keuhkoissa, metastaaseja luustossa ja lisämunuaisissa. Ikinä hän ei niistä minulle kertonut vaikka kysyin. Ja oli itsekkin järkyttynyt kun alkoi saamaan helmikuun puolella kipusädehoitoa luustometastaaseihin; "en minä tiennyt että niitä oli sielläkin!" Onkohan hän lukenut ymmärtämättä vai ei lukenut ollenkaan? Vai onko hän vain torjunut tuon niin tehokkaasti ettei muistanut sitä itsekkään? Kaikki sellaisia kysymyksiä, mihin ei ikinä saa vastausta.
Tällaisessa tapauksessa on vaikea sitten alkaa kuolemasta tai muista käytännön järjestelyistä puhumaan, jos toinen on omasta mielestään paranemassa. Kaikki sanoivat minulle, että teidän kannattaa nyt äidin kanssa sopia kaikki asuntoon ja mökkiin liittyvät asiat, ettei tule perintöveroja. Helpommin sanottu kuin tehty. Olimme äidin kanssa niin läheisiä, että tiesin järjestää asiat kuitenkin niin miten hän olisi varmasti halunnutkin.
Toisaalta olen onnellinen, että äiti ei missään vaiheessa menettänyt toivoaan eikä kai tiennyt kuolevansa. Se oli todellakin äidin tahto, ettemme puhuneet taudista tai kuolemasta, vaan kaikesta muusta niin että ne kaikki hetken jotka vietin äidin kanssa, olivat onnellisia ja hauskoja.
Tulipas taas pitkä vuodatus, mutta tänne on niin helppo kirjoittaa kun te ymmärrätte varmasti!
Voimia kevääseen kaikille!
- Re: Kuolemasta puhuminen parantumattomasti sairaan kanssaEmmy