Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Kuolemasta puhuminen parantumattomasti sairaan kanssa

Otan osaa suruusi.Minun isäni olisi eilen täyttänyt 77v mutta hän kuoli vatsasyöpään 05tammikuussa. Kaipuuni on sanoin kuvaamaton.Olin aina se isin tyttö.Poikia on kolme mutta silti minä olin se joka vaihteli mopoihin tulpat ja isikän avittamana virittelin että olisi päässyt lujempaa.....
Juttelin isäni kanssa joka ilta kun töiden jälkeen kävin häntä katsomassa terveyskeskuksessa¨.Joka ilta hän odotti minua kuin myös hoitajat tiesivät odottaa että tulen ja sitten teimmmekin sopimuksen jos tilanne isän kohdalla heikkenee soittavat........ja sitten ku he soittivat (esitin sitä rohkeaa isin tyttöä)lähdin paikalle,vaihdoimme ne muutamat harvat sanat iskän kans mitä iskä pystyi puhumaan.
Nii isäni vatsasyöpää ei pystytty parantamaan hänelle anettiin ns.jatkoaikaa mikä ei kuitenkaa pitänyt paikkansa .mutta isänio hyväksyi tulevan kohtalonsa (vaikka vanha olikin),.. hän rakasti meitä nuoria ,kaikkia juuri sellaisina kuin olemme ei väheksynyt ei paheksunut................ Anteeksi taisin poiketa aiheesta....OLETTE KAIKKKI NIIN TÄRKEITÄ;OSAATTE OLLA JA KUUNNELLA VAIKKA ITSEEN SATTUU ENEMMÄN!
YMMÄRRÄTTEKÖ MITÄ TARKOITAN? Kristiina voimahalit sulle!
isää ikävä | 23.4.2006 klo 03:40:24