Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Kuolemasta puhuminen parantumattomasti sairaan kanssa

Hei
En minäkään puhunut mieheni kanssa kuolemasta,hän joskus yritti viedä keskustelun siihen,näyttäen miten on minkäkin asian hoitanut.En uskaltanut puhua kuolemasta,yritin ehkä valaa uskoa häneen sekä itseeni, että kyllä tästä selvitään. Mielessäni kuitenkin pelkäsin koko ajan sitä päivää, kun kaikki loppuu hänen osaltaan.Nyt tosiaankin ahdistaa, ettei kuolemasta keskusteltu.Myös mieheni kantoi pelkonsa ja tuskansa yksin.Siitä olen kuitenkin onnellinen, että pystyin työstäni huolimatta huolehtimaan hänestä loppun asti.Hän oli viimeiset neljä viikkoa sairaalassa, koska jalat ei enää toimineet.Sairaalassa olin noin 5-7 tuntiin päivässä ja hänen viimeisen yönsä myös.Toivat minulle oman sängyn,mutta eihän sitä voinut nukkua.Se on tuskaisaa katsottavaa kun rakas ihminen kärsii, eikä voi mitenkään auttaa.Se vaivaa mieltäni etten kuoleman koittaessa ollut sairaalassa.Pokani,hänen vaimonsa ja minä olimme päiväruokailun aikana siellä,hän jopa söi aika hyvin. pyysi sitten meitä poistumaan.Kysyin vielä että täytyykö minunkin mennä ja hän vastasi että täytyy.Sanoi haluavansa nukkua.Varmaankin vaistosi lähdön olevan lähellä.Kaksi tuntia sen jälken hän kuoli.Luulen että hän halusi säästää meitä jollain lailla.Olisin kuitenkin halunnut olla paikalla.Raskasta on tämä sureminen, se suunnaton kaipuu ja ikävä.Koti on tyhjä,vaikka täällä kävisi kuinka paljon ihmisiä.Jaksamista ja voimaa sinulle Kristiina.Samoin kaikille muille sureville.
carmeen | 20.4.2006 klo 07:29:42