Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Kuolinvuoteella vierailu

Olimme äidin kanssa isän kuolinvuoteen vierellä neljä päivää ja yövyimme sairaalassa kolmen vuorokauden ajan. En kadu sitä hetkeäkään, päinvastoin olen erittäin onnellinen että meillä oli mahdollisuus olla isän vierellä. Myös veljeni oli sairaalassa kaiken mahdollisen ajan.

Koimme noina päivinä vielä todella tärkeitä hetkiä isän kanssa. Välillä hän vaipui syvälle tajunnan tason laskiessa, mutta kontaktiakin saimme häneen muutamia kertoja noiden päivien aikana. Olimme läsnä kun isällä oli ns. viimeinen virkeä hetki, kaksi päivää ennen kuolemaa. Sen puolen tunnin aikana isäkin nauroi pariin otteeseen. Se kuva piirtyi sydämeeni ikuisisksi ajoiksi. Saimme olla läsnä kun isä meitä tarvitsi, huolehdimme hänen tarpeistaan, seurasimme kipuaaltoja niihin reagoiden, silittelimme, juttelimme, pidimme kädestä ja itkimme, mutta myös nauroimme muistellessamme kaikkia ihania ja hassujakin muistoja.

Tuntui tärkeältä saattaa isä loppuun asti. Kuolemassa ei mielestäni ollut mitään pelottavaa kun se sitten tapahtui. Sanoisin myös, että yhdessä sairaalassa vietetty aika lähensi meitä muitakin entisestään. Tuntui hyvältä jutella asioista, sairauden aikana heränneistä ajatuksista ja pystyä antamaan huolenpitoa sille joka sitä eniten tarvitsi. Uskon että isäkin vaistosi meidän läsnäolomme.
Kuoleman hetkellä paikalla olivat myös isän veli sekä minun ja veljeni puolisot. Lapset olivat käyneet hyvästelemässä vaarin muutamaa päivää aiemmin.

Minäkin sanoin isälle sairauden aikana monetsi rakastavani häntä. Isän nukuttua pois jäi tunne, ettei mitään jäänyt sanomatta. Vaikea oli lähteä pois isän luota, kääntää selkä ja ottaa isän tavarat ja lähteä. Palasin huoneeseen kaksi kertaa.

Iskän tyttö | 5.11.2009 klo 16:36:25