Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Elämä syövän jälkeen
Re: hoitojen jälkeisestä masennuksesta
Viimeinkin tästäkin keskustellaan täällä!Itse olen jo sairastanut parikin masennusjaksoa ennen syöpädiagnoosia, oikeastaan molemmat alkoivat työuupumuksena. Olen ylitunnollinen suorittaja, elän työn kautta. Ja yksinasuja, yksinäinenkin. Pakkohan sekin on myöntää. En päästä helpolla ihmisiä kovin lähelle, koska olen joutunut pettymään. Petyin kyllä myös psykosiaaliseen puoleen tässä syövänhoidossa. Onneksi ainakin minun kotikaupungissani sentään on päässyt psykiatrian polille melko kohtuullisessa ajassa.
Syövän jälkeen sairastuin jälleen, olin muistaakseni kolmisen kuukautta sairaslomalla (syöpä siis v. 2004, tämä pitkä sairasloma muistaakseni v. 2006, olen yrittänyt muistella tuota vuotta mutta pääni on nyt ihan jumissa). Olin jopa osa-aikaisella sairalomallakin. Mainio keksintö, mutta tajuton byrokratia ja eri tahojen kanssa sopiminen. Ja yksineläjälle taloudellisesti tiukkaa kuitenkin.
Ajattelin, että jaksaisin kunnialla noin 4 vuotta, sitten olisin osa-aikaeläkeiässä. Siis jos sitä ei hinata taas ylöspäin...jotain sellaista luin jostain, olikohan Elinkeinoelämän keskuliiton tyypin mielipide. Keskaria sinne.
Nyt vaan olen ihan lopussa. Töissä olen ylikuormitettu ja koen jotenkin epäoikeudenmukaisena, että meidän talossa on ihmisiä, joilla ei ole tarpeeksi töitä. Esimieheni kyllä (luulisin) ymmärtää millainen työmäärä minulla on. Mutta hänkään ei pysty toimimaan niin että saisimme lisää väkeä.
Tulijoita on, olen toimistossa ja ns. varmalla työnantajalla.
Viikolla oli palaveri töiden järjestelyistä ja koin kamalan hyökkäyksen erään ihmisen taholta. Se oli niin ovelan piilotettua, että ei varmaan avautunut kaikille länsäolijoille. Työparini kyllä ymmärsi koska tunnemme tämän ihmisen ja hänen tapansa nokkia ja itkettää työkavereitaan.
Nyt on vaan niin, että joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan jatkossakin ja minua ahdistaa ja pelottaa. En saa nukutuksi, itken jopa viikonloppuisin päivät pitkät. Rinnassani tuntuu kamala puristus ja sydän hakkaa hulluna. Minulla on lääkäri viikon päästä ja luulen, että passittaa sairaslomalle.
Töissä katastrofitilanne vaan pahenee siitä, joten koen jo valmiiksi valtavaa syyllisyyttä. Toisaalta ajattelen, että nyt heidän on pakko tehdä jotain. Ei meidän toimistoihmisten palkat ole niin suuria, etteikö työnantajalla olisi varaa palkata lisätyöntekijää. Joskus tuntuu, että siitä joka on tyhmä otetaan vaan kaikki irti.
En tiedä voiko tätä enää sanoa hoitojen jälkeiseksi masennukseksi. Pelkään, että jatkuva sressitila elimistössä altistaa syövän uusimiselle. Minulla on viimeinen kontrolli keväällä. Toisaalta päässäni liikkuu niinkin sairaita ajatuksia, että toivon sairastuvani. Että pääsisin tuosta tappavasta työelämästä. Sitä en pysty kestämään, syövän kestin ja sairastamisen aikana olin henkisesti (alkushokin jälkeen) oikeasti onnellisempi kuin aikoihin. Voiko tätä kukaan ymmärtää...en tiedä?
Toivoisin kommentteja, rakkaat ihmiset.
- Re: hoitojen jälkeisestä masennuksestakukkamaaria
- Re: hoitojen jälkeisestä masennuksestakukkamaaria
- Re: hoitojen jälkeisestä masennuksestaRantahiekka60