Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Isän syöpä...

Ajattelen vuotta taaksepàin, olimme juuri saaneet "iskun pàin kasvoja", diagnoosin, jota olin aina pelànnyt. Sana syòpà, joka on kuin painajainen, paholainen, karmeus, jota ei pitàisi olla edes olemassa, oli saapunut meidàn perheeseen, Rakkaalle àidilleni, joka oli aina viettànyt terveellistà elàmàà ja ajatteli ennenkaikkea aina muita, minua ja lapsiani. Toivoa meille annettiin paljon, jaksoin kulkea vierellà ja olla taistelussa mukana, rukoilin ja toivoin, ettà kaikki menisi hyvin, mutta mikààn ei auttanut. Se kamala tauti nakersi Rakkaani pala palalta, hiljaa ja kaiken kivun ja tuskan keskellà nakersi myòs ison palan minua.

Pàivittàin kysyn miksi, miksi me, mutta en kai koskaan saa vastausta sille, miksi minà en saanut pitàà Rakasta àitiàni 90 vuotiaaksi, miksi lastenlapset eivàt saaneet nauttia Rakastavasta Mummistaan enmpàà? Miksi hoidot eivàt tehonneet, vaikka niiden piti olla vain "varmuuden vuoksi"? MIKSI????????

4 kk on kulunut siità, kun viimeisen kerran sain suukottaa hànen poskeaan, nyt voin vain silittàà valitsemaani hautakiveà.Pàivààkààn en voi olla surematta, itkemàttà, kysymàttà miksi, enkà usko, ettà sità voin koskaan hyvàksyà.
Maailmani on romahtanut, vaikka jaksankin, lasteni takia, sitàhàn àitinikin halusi. Mutta niin vaikeaa tàmà on, niin vaikeaa...

Ensimmàinen syntymàpàivàni ilman Rakkaan àitini onnitteluja, ensimmàinen joulu... kaikki tàmà harmaus ja pimeys, eivàt ainakaan auta, mutta onko sità valoa tulossa koskaan enàà?

Enkelintytàr, sinà ainakin varmaan ymmàrràt, mità tarkoitan...

Yritetààn jaksaa, àitiemme takia...
pohjaton suru | 18.12.2007 klo 13:25:26