Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Isän syöpä...

Myös meidän perheessä joulu on aina ollut yksi vuoden kohokohtia, vaimoni ansiosta tietysti. Hänen, joka nyt makaa yhteisessä kodissamme, minusta kahden metrin päässä, ja odottaa kuolemaa. Kaikkien kauheiden asioiden joukossa yksi kauhea asia on se, että en tiedä, mitä hän tuntee ja kuinka selkeästi hän pystyy ajattelemaan. Positiivista on se, että kivun tuntemukset näyttävät vähentyneen. Erilaisia vaivoja silti on (limaa hengitysteissä, yskää, kuumetta, kohonneet tulehdusarvot, oksentelua, ummetusta). Mutta kaikki nämä ovat pientä sen rinnalla, että en milloinkaan enää kuule hänen ainuttakaan sanaansa enkä tunne hänen kosketustaan. Hän kuolee pian, se on fakta, jolle kukaan ei voi mitään.

En tiedä, voinko pitää vaimoni kotona loppuun asti. Pari kuukautta on pian mennyt näin, ja sitä ennen oli erilaisia vaiheita tutkimuksineen, odotuksineen, leikkauksinnen ja sytostaatti- ja sädehoitoineen. Ja nyt siis tämä: ei varsinaista joulun odotusta, vaikka joulukin tietysti tulee, vaan pikemminkin kuoleman odotus.

Joulustani ei ole tulossa täysin yksinäinen, sillä molemmat lapsemme ovat luvanneet tulla luoksemme jouluksi. Mutta en jaksa valmistautua jouluun sen kummemmin, ja jouluaaton juhla-ateria syödään vaimoni sisaren luona. Varmaan käväisen siellä minäkin jälkikasvun päivystäessä sen hetken vaimoni luona, mutta valtaosin jouluni kuluu tässä samaisessa pirtissä, jossa nyt istun, näissä samanlaisissa tunnelmissa. Olettaen tietenkin, että vaimoni kestää joulun yli, mitä jostakin syystä kovasti toivon, vaikka olenkin jo tottunut ajatukseen, että lähtö on pian edessä.

Koska tilanteeni on tällainen, ymmärrän hyvin toisten syöpäpotilaitten omaisten tunteita. Vaikka tilanteet poikkeavat toisistaan paljonkin (yhdellä äiti, toisella vaimo; yhdellä sairaalassa, toisella kotihoidossa; yksi kommunikoi, toinen on etääntynyt hiljaisuuteen jne.), perusasia on sittenkin sama: luopumisen tuska ja suunnaton kaipuu.

Vaikka kuinka koettaisin ajatella, että elämän lakihan tässä vain täyttyy, vaikealta tämä tuntuu, ja jotenkin kohtuuttomalta. Mieleeni hiipii väkisinkin kysymyksiä, miksi juuri vaimoni, miksi juuri nyt jne. Mutta yhtäkään vastausta en saa.
Sanaton | 16.12.2007 klo 23:31:08