Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lapsellani on syöpä
Re: Milloin sitä ei ole enää syöpälapsen äiti?
Hei! Mainitsin aikaisemmassa kirjoituksessa juuri noista lehtijutuista ja siis tarkoitin, etten ymmärrä sitä liputusta, että se ja se voitti syövän, jos hoidot ovat juuri takana. Asialla on eri painoarvo, jos taudista on reilusti aikaa ja ollaan jo turvallisilla vesillä. Kyllä meistä jokainen lukee varmasti kaikki artikkelit, jotka aiheeseen liittyy. Ei varmasti ole esim. yhtään Sylvan lehteä, joka on eteeni tullut, etten olisi lukenut. Mutta jos luen esim. jostain Seiskasta, siinä on aina jokin sensaatiolisä. On tosi ihana lukea juttuja, joissa joku on selvinnyt, luohan se toivoa ihan älyttömästi. Ja näitä tarinoita tahtoisi aina vain kuulla lisää.Itse sain hyviä ystäviä tällä omalla taipaleellamme sairaaloista ja juuri nämä hyvät ystävät menettivät lapsensa. Siinä samassa, kun oma lapsi toipui oli ristiriitaista olla surussa mukana. Oli/on niin avuton olo. Mitään kun ei voi tehdä, ainoa mitä voin tarjota on olla olemassa, kuunnella.
Kyllä silloin vaan ajattelee, että tämä kaikki on aika petollista ja tämän asian ikävät puolet tulevat esiin. Ja mitä sitten oman lapsen päässä liikkuu, kun juuri uudet ystävät, jotka olivat samanlaisia, hyväksyivät kaljupäänä ja erilaisena kuolivat. Kyllä silloin minä ja lapsi käytiin ammattiauttajan pakeilla molemmat. En tahdo velloa epätoivossa, manata yms. Olen vain älyttömän "ällörealisti" tässä asiassa. Asioilla on aina kaksi puolta, on niitä mahtavia tarinoita onnelisen lopun kera ja sitten näitä ikäviä, joille et löydä selitystä. Toki en osaa sanoa, miten ajattelisin, jos en hlökohtaisesti tuntisi ketään, joille kaikki ei mennyt niinkuin suunniteltiin.
Tahdon vain sanoa, että olemme yksilöitä, lapsemme ja heidän sairautensa ovat yksilöllisiä ja se kuinka me koemme, elämme ja ajattelemme on hyvin yksilöllistä ja meidän pitäisi ehkä pystyä kunnioittamaan toistemme tapaa kokea, elää näin isoja asioita.
- Re: Milloin sitä ei ole enää syöpälapsen äiti?granu