Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Lapsellani on syöpä
Re: Milloin sitä ei ole enää syöpälapsen äiti?
Meillä ei todellakaan kivut yms. olleet vain saattohoidon aikaisia.Kiia sai sellaisiakin hoitoja, joihin liittyi kuumetta 40 astetta, pahoinvointia, limakalvovaurioita, särkyjä ja muuta inhottavaa. Kortisonihoidot sai välistä tytön psyykkeenkin sekaisin.
Puhumattakaan kantasolusiirron jälkeisistä ongelmista.
Olisin niin mielelläni säästänyt hänet kaikelta siltä ja sairastanut itse.
On tervettä ja normaalia pelätä taudin uusiutumista. Kannattaa kuitenkin yrittää elää tässä hetkessä niin, ettei se hallitse elämää. Sille uusimiselle kun ei mitään voi, se tulee jos on tullakseen.
Syöpälapsen perheessä jokainen joutuu hirveään pyöritykseen, tunteiden vuoristorataan. Se jättää jälkensä jokaiseen. Ja siitä toipuminen kestää varmasti vuosia.
Jo lapsen sairastuminen käynnistää jonkinasteisen surutyön. Kaikki muuttuu, mikään ei ole enää niin kuin ennen. Pelko astuu elämään. Toivo ja epätoivo vaihtelee. Jos lapsella menee ” hyvin” on elämä toiveikasta. Mutta pienikin takapakki saa epätoivon valloilleen. Se on elämää veitsenterällä.
Ja niin äärimmäisen kohtuutonta, varsinkin lapselle.
Sitä ei pidä vähätellä, menee hoidot sitten hyvin tai huonosti. Jokainen pieni taistelija ansaitsisi paranemisen. He ovat sankareita kaikki, jokaikinen. Kuten perheetkin.
Lapsen menetyksestä ei toivu ikinä. Sen pahempaa ei voi tapahtua. Kaikki toivo on mennyttä. On vain suru ja elämää suurempi rakkaus ja ikävä. Muistot ja kuva rakkaasta lapsesta sydämessä auttavat jaksamaan.
Anna Aaki toivon sinua kannatella. Usko siihen, että kaikki menee jatkossa hyvin. Minäkin uskon ja toivon.
Lämmöllä,
kyynel66
- Re: Milloin sitä ei ole enää syöpälapsen äiti?kyynel66