Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lapsellani on syöpä

Re: Milloin sitä ei ole enää syöpälapsen äiti?

Hei!Tsemppiä teidän taisteluun ja kyllä se syksy sieltä pian tulee, onhan nyt jo kesä!!! Metin tässä juuri menneitä, että miltä se sitten tuntui kun hoidot olivat ohi. Kaiketi jännittävältä. Tunteet, ilot, surut, pelot olivat yhtä vuoristorataa vielä hoitojen aikana. Se ikuinen epätietoisuus ja odottaminen nakersivat minua vanhempana. Lapselle tehtiin kuitenkin mittava operaatio, allogeenien kantasolusiirto leukemiahoitojen lisäksi, kaikki oli melkoista hullunmyllyä. Koen sen niin, että pääsimme vapaaksi, olihan viimeinen rupeamamme kestänyt 3,5 kk:tta yhtäjaksoisti. Toki rajoitteita oli vielä tuolloin paljon, mutta olimmehan niihin tottuneet. Silti kaikki näytti hyvältä ja oli ihanaa olla kotona, oli kesä ja pystyi liikkumaan monessa paikassa.

Mitään juhlia ja ylistyksiä emme pitäneet, emmekä edelleenkään ole pitäneet. Minulle sopivin tapa on olla hiljaa onnellinen, jotenkin koen tässä niin, että kell onni on se onnen kätkeköön. En yleensä ymmärrä ihmisiä, jotka julistavat esim. lehtien palstoilla:"voitin syövän". Vieläkin jos joku kysyy, onko teillä kaikki hyvin, saatan vastata, että on tänään ja tahdon olla siitä onnellinen.
Paluu arkeen vaan tapahtui pikkuhiljaa. Mitään kauaskantoisia suunnitelmia, en edelleenkään arvaa tehdä, kai tässä on prosessi itselläni vielä käynnissä omien ajatusten kanssa. Nyt huhtikuun lopussa tein pisimmän suunnitelman kahteen vuoteen, aloitan syksyllä työt.
Merkittäviä asioita arkeen palaamisessa oli mm. katetrin poisto. Uiminen, saunominen oli mahdollista. Voi ja hiusten kasvu oli ihanaa, etenkin kun siihen sisältyi jännitysmomentti, että millainen kampaus sieltä esiin tulee ja se oli todella erilainen kuin ennen. Meillä iso asia oli kouluun meno. Pelkäsin, että pärjääkö lapsi siellä, ei niinkään tietojen puolesta, vaan sosiaalisesti. Se kuitenkin toi rytmin tähän elämään ja hyvin on koulussa mennyt.
Meillä parin viikon päästä tulee 2 v päivä diagnoosista ja se nostaa tunteet pintaan, mutta onneksi katson sitä jo vuoden kauempaa kuin edelliskesänä.

Olisi kiva tietää, kuinka te vanhemmat olette palanneet työelämään lapsen sairauden jälkeen. Onko sitä ihan vauhkona siellä töissä, onko se alussa ahdistavaa, meneekö se ohi???
Onko lapsenne olleet normaalia enemmän pois koulusta ja sitä myötä itse hoitovapaalla. Meillä voi joutua olemaan pois koulusta vaikkei itse olisi sairas, vaan jos on jotain tautia liikkeellä. Ymmärtääkö työnantaja? Vaikka yks hailee, jos ei ymmärrä, kun ajattelee asiaa kokonaisuutena.
Hyvää kesää kaikille!
granu | 31.5.2007 klo 23:44:40