Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Kuukautisvuotoa taxosta
Minulla tuli heti ekasta taxosta ylimääräiset kuukautiset, ei järin runsaat koska edelliset kuukautiset olivat olleet hiukan ennen ensimmäistä sytoa.Toiseta taxosta sitten tulikin järjettömän megalomaaninnen verenvuoto alapäästä. Alkoi aivan yhtäkkiä ja verta tuli ja tuli ja tuli...... ja välillä käsittämättömiä hyytymäklönttejä seassa. Parin tunnin ajan vaihdoin wc-paperia pikkuhousuihin, aina vaan paksumpia kasoja ja muutamien minuuttien välein. Luulin jo klönttien perusteella että minulla on joku keskenmeno tietämättäni että olen raskaana (no joo, järjellä jos olisin silloin ajatellut niin eipä tuo raskaaksi tulo olisi ollut mahdollistakaan....;)). Mutta päivystykseen jouduin lähtemään ja siellä jossain vaiheessa tuo järjetön vuoto tyrehtyi. Tilanne oli jossain vaiheessa melko dramaattinen kun henkilökuntaa hyöri iso liuta ympärillä ja kiidätettiin leikkaussaliin eikä lääkäri saanut millään tippaa minulle. Kun vihdoin saivat niin nesteyttivät niin vauhdilla että meni keuhkoihinkin, vaikea hengittää. Pelottava kokemus olla siinä kaiken keskipisteenä tajunnan rajamailla. Selitystä ei löytynyt muuta kuin sytostaatit joten kyllä, kokemukseni mukaan taxo voi aiheuttaa kuukautisvuotoa, jopa hyvin runsasta.
Sen jälkeen ei ole kyllä kuukautisia kuulunut ja takana siis 3xtaxo ja 1xcef. En nyt niitä niin ole kaivannutkaan mutta jos kolikon kääntöpuolella luvassa on vaihdevuodet kun ensi viikolla olen vasta 40 v täyttämässä niin ei niilläkään mikään kiirus vielä olisi...
- Re: Leikatun alueen turvotukset,onko muilla?Tässä ja nyt
- Kiristystä ja vähän muutakin...Päivä kerrallaan
- Re: Kiristystä ja vähän muutakin...kevätmieli
- Re: Kiristystä ja vähän muutakin...Kehäkukka
- Re: Kiristystä ja vähän muutakin...kevätmieli
- Kuukautisvuotoa taxostaPäivä kerrallaan
- Re: valkosoluistajulia
- Re: valkosoluistakevätmieli
- Re: valkosoluistatautinen
- Re: valkosoluistajulia