Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Syövästä hyviä puolia?
Jumalahan on kaikkivoipa, vahvempi kuin saatana, ja voisi poistaa kärsimyksen. Jostain syystä ei kuitenkaan tee niin. Jumalalta tulee kaikki hyvä... silti kuitenkin me kaikki kuolemme, osa sairauksiin osa onnettomuuksissa. Se on Jumalan tahto, jos kerran salli sen.Ei Jumalan työtä ole siis vain parantaminen ja ihmeteot, vaan myös ihan yhtä lailla kuoleminen. Sanotaanhan, että päivämme on etukäteen kirjoitetut ja meille on Jumala määrännyt aikamme täällä.
Ei minusta hartainkaan usko pelasta kuolemalta tai auta paranemaan. Sillä meillä on jokaisella aikamme. Ja lapseni menetettyäni olen yrittänyt ajatella, että ehkä onnekkaimmat jopa kutsutaan täältä aikaisemmin pois. Ehkei niinkään kannata rukoilla parantumista tai hengissäsäilymistä jos kerran aika on siirtyä toisaalle. Ehkä ennemmin sitä, että saamme voimaa kestää maanpäälliset tuskat ja kärsimykset ja ettemme kadottaisi sydämistämme sitä tärkeintä, uskoa, toivoa ja rakkautta.
- Re: Syövästä hyviä puolia?kielo43
- Re: Syövästä hyviä puolia?Hempukka
- Re: Syövästä hyviä puolia?tuulikki
- Re: Syövästä hyviä puolia?Yöperhonen
- Re: Syövästä hyviä puolia?Hempukka
- Re: Syövästä hyviä puolia?Kehäkukka
- Re: Syövästä hyviä puolia?tiltu
- Re: Syövästä hyviä puolia?iirisrukka
- Re: Syövästä hyviä puolia?Hempukka