Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: Hormonihoito
Voi sinua, pystyn niin eläytymään tunteisiisi, sillä kävin niitä samoja läpi silloin kuukausi sitten. Elämä pysähtyy kyllä, tiedän sen, mutta ei se seinä ole vastassa, kyllä tästä selvitään!Se väriainekuvaus on juuri se vartijaimusolmuksetutkimus, josta puhuin.
Minullekin sanottiin jo ennen leikkausta, että sädehoito tulee joka tapauksessa, mutta muu hoito määräytyy sitten leikkauksen jälkeen tehtävän patologisen tutkimuksen perusteella. Tuon tutkimuksen tuloksen sain kuulla jälkitarkastuksessa, noin kahden viikon kuluttua leikkauksesta eli muutama päivä sitten. Silloin minulle kerrottiin, että vältyn sytostaattihoidolta ja sädehoidon lisäksi saan 5 vuoden hormonihoidon. Näihin hoitoihin vasta odottelen kutsua, todennäköissti ne aloitetaan vasta joskus lokakuun lopussa, marraskuun alussa.
Jatko todellakin määräytyy kasvaimen koosta ja tyypistä ja niistä imusolmukkeista eli löytyykö niistä mitään vai ovatko puhtaat.
Itse olin sairaalassa vain yhden yön eli pääsin kotiin leikkausta seuraavana päivänä. Minulle tehtiin ns. säästävä leikkaus eli vain se pala poistettiin. Ilmeisesti koko rinnan poiston yhteydessä sairaalassaoloaika on hieman pitempi. Sairaslomani oli leikkauksen jälkeen 3 viikkoa, sillä teen kevyttä toimistotyötä. Raskaampaa työtä tekevät saavat tietenkin enemmän sairaslomaa. Sairaalasta kotiutumisen jälkeen elämä on ollut lähinnä haavan kanssa elämiseen totuttelua, sitä on särkenyt ja voimat ovat olleet vähissä. Leikkauspuolen käsivartta särkee myös ja sitä on vaikea liikuttaa. Sairaalasta sai jumppaohjeet mukaan, joiden kanssa olen vetreyttänyt leikattua puoltani. Nyt ei enää haava kipuile niin paljon ja käsikin jo toimii. En olisi kyllä millään jaksanut olla töissä näiden 3 viikon aikana.
Sädehoitoa varten kirjoitetaan uusi sairasloma erikseen. Menen tässä välissä töihin odottelemaan kutsua sädehoitoon. Sädehoito kestää 5 viikkoa ja käsittää hoitokäynnin sädehoidossa joka ikinen arkipäivä tuon 5 viikon ajan.
Ymmärrän että yksityisyrittäjälle tällainen asia aiheuttaa monta käytännön ongelmaa. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että Lahdessa annetaan sädehoitoa omassa kaupungissa, joten et ainakaan joudu matkustamaan 100 kilometrin päähän joka päivä hoitoa saamaan kuten minä. Mahdollisesti voisit ehkä jaksaa jopa tehdä töitä sädehoidon yhteydessä, vaikka olen kyllä kuullut että se väsyttää. Itse hoitoaika kunakin päivänä taitaa liikkua vain joissakin hmmm kymmenissä minuuteissa. Eli itse hoitoon ei mene päivittäin kovin paljon aikaa.
Minullekin oli kaikkein vaikeinta kertoa syövästäni omille vanhemmilleni. En kerta kaikkiaan pystynyt siihen, vaan siskoni joutui kertomaan sen heille minun puolestani. En tiedä miksi sitä niin suojelevaisesti suhtautuu omiin vanhempiinsa.
- HormonihoitoJanna61
- Re: Hormonihoitolastu
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: Hormonihoitolastu
- Re: Hormonihoitotullis
- Re: Hormonihoitotuike
- Re: HormonihoitoTellme
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: HormonihoitoSyysnainen
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: HormonihoitoSyysnainen
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: Hormonihoitotullis
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: Hormonihoitotuike
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: HormonihoitoSyysnainen
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: HormonihoitoSyysnainen
- Re: Hormonihoitomarkrani
- Re: Hormonihoitomaruska
- Re: Hormonihoitokukkamaaria
- Re: HormonihoitoSarabi
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: HormonihoitoRapu62
- Re: Hormonihoitotuike
- Re: HormonihoitoRapu62
- Re: HormonihoitoJanna61
- Re: Hormonihoitotuike
- Re: Hormonihoitotullis
- Re: HormonihoitoKarhutar
- Re: HormonihoitoJanna61