Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
Re: ystävyys ja syöpä
Se, mitä kirjoitit kuullostaa tutulta. Olen viime aikoina miettinyt asiaa paljon. Ehkä ystävien käytös vaikean, jopa pelottavan asian äärellä, herättää tunteita, joiden käsittely arjen keskellä on joillekin mahdotonta. On aina helpompi työntää hankalat ajatukset ja niistä muistuttavat ihmiset pois, kuin yrittää keksiä sopivia sanoja tai toimintatapoja.Minulle tehtiin osapoisto tammikuussa 2007. Sain sädehoidon 25 kertaa maalis-huhtikuussa, enkä muita hoitoja. Selvisin siis erittäin helpolla fyysisesti, mutta psyykkisesti on ollut rankkaa. Turvauduin aluksi työterveyspsykologiin. Sain häneltä onnistuneen kriisiavun. Nyt jo helpottaa, mutta hankalinta on ollut selviytyä ympärillä olevien ihmisten kanssa olenhan terveen näköinen, käynyt koko ajan töissä ja harrastanut lähes kaikkea, mitä ennenkin. Kerroin syövän toteamisvaiheessa sairaudestani avoimesti. Joskus mietin oliko avomielisyys sittenkään tarpeellista, koska niin moni ystävistäni kavahti kohtaloani. Olen kuitenkin päätellyt toimineeni oikein, koska se auttoi sopeutumisessani uuteen tilanteeseen. En yksinkertaisesti olisi pystynyt olemaan kertomatta taudistani. Tosi ystävät, työtoverit ja muut läheiset ovat olleet sittenkin parhaimpana tukena ja uskon jatkossakin heidän ymmärtävän mm. jännitykseni ennen syöpäkontrolleja. Ajattelen niin, että syöpä on eräänlainen ominaisuus tai taipumus ihmisessä. Loppuiänhän sitä kerran todettua sairauttaan ajattelee milloin enemmän milloin vähemmän.
Parasta kai olisi olla armollinen muita, ja myös itseään kohtaan ja ymmärtää ihmisten erilainen kyky vastaanottaa vaikeita asioita. Olen kieltämättä ollut keväällä pettynyt pariin, mielestäni läheiseen ystävään, joiden yhteydenpito melkein päättyi kertoessani rintasyövästä. Toinen heistä on sairaanhoitaja ammatiltaan, mutta ihmisiä me kaikki olemme.
Sairauden alkuvaiheessa ja myöhemminkin, kun taudin vakavuus on epäselvä ja koko tilanne kaoottinen, jokainen potilas toivoo ymmärrystä ja välittämistä enemmän kuin tavallisesti. Ehkä sitä on herkempi ottamaan itseensä ja huomaamaan pienenkin välinpitämättömyyden.
Ajattelen, että pidän kiinni niistä ystävistä, jotka vaikeina aikoina jaksavat ja haluavat elämän jakaa. Ystävyys on todella vastavuoroista. Jos joku minut syövän takia unohtaneista haluaa palata ystäväkseni, otan hänet vastaan ilomielin. Haluan kuitenkin aina tehdä selväksi, mitä ystävyys juuri minulle merkitsee ja mitä sen ylläpitämiseen mielestäni kuuluu. En siis ota vastaan armopaloja, sääliä tai ystävänä vastaa kenenkään uteliaisuudentarpeisiin.
Ollaan ystäviä toisillemme!
Lämpimin terveisin A-M
- Re: ystävyys ja syöpäkesän lapsi
- Re: ystävyys ja syöpähelmikuu
- Re: ystävyys ja syöpäA-M
- Re: ystävyys ja syöpäsanteri
- Re: ystävyys ja syöpäeerika
- Re: ystävyys ja syöpätiina:)
- Re: ystävyys ja syöpäsanteri
- Re: ystävyys ja syöpäSipriina
- Re: ystävyys ja syöpäTigerlily
- Re: ystävyys ja syöpäKarhutar
- Re: ystävyys ja syöpäliikkeelle
- Re: ystävyys ja syöpämillamolla
- Re: ystävyys ja syöpämillamolla
- Re: ystävyys ja syöpäpikkumyy-41