Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Naisten syövät

Re: Kohtusyöpä äidillä

Moi.

Kiitos vastauksestasi ja kiitos osanotostasi. Äitini kuolemasta tulee tänään 11 päivää.

Harakka: Tottakai minä jaksan vastata viestiisi. Osaatko muuten lähettää täällä yksityisviestejä? Nimittäin jos haluat ja kaipaat yksityisempää keskustelua kanssani. Tuo ahdistus, josta kerroit, on ollut hyvin tuttu seuralainen minullekin. Kun äitini kärsi, niin minäkin kärsin ja tein surutyötä pitkän aikaa.

Tulin juuri kirkosta, kun siellä käyminen äitini kuoleman jälkeen antaa minulle paljon lohtua ja voimia jaksaa. En käynyt siellä koko kesänä, mutta nyt päätin käydä säännöllisesti.

No onpa sinulla ollut tosi paljon vastoinkäymisiä ja surua elämässäsi. Toivottavasti sinä säästyt syövältä.

Niin, äitini sai ns. puhtaat paperit muistaakseni keväällä 2008 ja oli n. 1- 1.5 v ihan hyvässä kunnossa. Jaksoi tehdä normaaleja asioita ja elää normaalia elämää. No, sitten tosiaan syöpä uusi keväällä 2009 ja se löytyi ihan normitarkastuksessa. Hänellä oli vatsassa isohko etäpesäke. Uudet hoidot aloitettiin heti ja hän sai sytostaatteja sekä sädehoitoja. Äitini jaksoi elää syövän uusimisen jälkeen n. 1,5 v. Vielä viime keväänä hän matkusteli isäni kanssa ulkomailla ja ympäri Suomea. Äitini kävi minun luonani viimeisen kerran 21.7.09 ja silloin hän oli vielä suhteellisen hyvässä kunnossa. Tosin vasta silloin ensimmäisen kerran sanoi, että tuntee olonsa aika väsyneeksi eikä jaksanut auttaa minua ruoanlaitossa, kuten tavallisesti. Jos olisin silloin tiennyt, että se oli viimeinen kerta, kun hän oli täällä, en olsi ollut niin ajattelematon. Muistaakseni sen jälkeen vanhempani tekivät vielä yhden ulkomaanmatkan, jonka jälkeen äitini kunto alkoi huonontua. Hänelle tuli jalkaan ruusu tai alaraajatukos, se kipeytyi ja kävelykyky meni lähes kokonaan. Isäni kertoi minulle silloin, että äitini oli ollut hyvin väsynyt koko kevään eikä jaksanut tehdä paljon mitään kotona. Enimmäkseen hän vain makasi sohvalla, mutta jaksoi vielä itse syödä, peseytyä ja käydä vessassa. Äitini oli sairaalassa moneen ottseeen viime syksyn aikana. Hän sai edelleen sytostaattihoitoja ja yksi niistä vei hänet todella huonoon. Hänen jalkansa turposivat (kun nesteet eivät kulkeneet normaalisti) ja niitä särki ja hän kulki kuukauden verran kotona pyörätuolilla. Se sytostaattihoito lopetettiin ja äiti alkoi saada jotain toista. Ilmeisesti viime syksynä äidin kivut alkoivat lisääntyä, koska hänen kipulääkkeensä vaihtuivat miedoimmasta vahvoihin opioideihin. Itse en edes tiennyt, mitä kaikkea hänellä oli mennyt, kun kävin läpi hänen lääkkeensä. Kipulääkkeitä oli siis todella paljon, eri vahvuisia. Häneltä poistettiin myös nestettä mahasta useaan otteeseen ja hän sai verensiirtoja. Ne auttoivat joksikin aikaa. Ennen joulua äitini kunto parani hetkeksi todella paljon, kun hän saattoi kävellä itse ja touhuta kotona. Kyllä hän tietysti laihtui. No, tänä keväänä sitten alkoi taas käänne huonompaan. Ensin äidiltä meni ruokahalu eikä monet ruoat maistuneet hänelle. Hän laihtui ja kuihtui silmissä. Sytohoidot jatkuivat edelleen, koska hän tunsi saavansa niistä apua. Hän oli todella väsynyt ja hänen kuntonsa heikkeni koko ajan. Syksyllä löytyi äidin vatsasta lisää etäpesäkkeitä. Loppuaikana hänellä meni vahva kipulaatari Fentanyl, jonka määrää ja annostusta nostettiin säännöllisin väliajoin. Äitini kertoi, että kipuja oli silti, ilmeisesti läpilyöntikipuja.

Ennen vappua tai vapun jälkeen hän sitten kertoi, että ns. parantavat hoidot olivat ohi. Hän tunsi, ettei niistä ollut enää apua ja hänelle tuli vaan huono olo. Hän söi hyvin vähän, nukkui paljon, jaksoi seurustella ja olla kotona. Selkeästi kuitenkin hänen kuntonsa koko ajan heikkeni. Hänen mahansa pömpötti ja häntä yskitti. Kuulin myöhemmin, että se johtui siitä kasvaimesta. Hänelle alkoi kertyä nestettä ja sitä poistettiin. Hän oli sairaalassa n. kuukauden välein eri aikoja. Viimeisinä kahtena elinkuukautena hän ei syönyt juuri ollenkaan (ei vaan maistunut ja tuli heti huono olo), laihtui ja nukkui vain enimmäkseen. Isäni sanoi, että lopulta ne nesteenpoistot ja verensiirrot eivät auttaneet. Äidin olo koheni hetkeksi, mutta sitten parin viikon päästä tilanne oli ennallaan. Heinäkuun alussa hän oli jo aika huonona, mutta käveli vielä itse. Sanoi jo silloin, että voisi mennä sairaalaan. Heinäkuun puolivälistä hän kulki kotona pyörätuolilla, kun jalat eivät enää kantaneet. Hän meni sairaalaan 27.7 ja pääsi sen jälkeen viimeisen kerran ns. kotilomalle. Elokuun 2. meni takaisin ja hyvin pian kävi selväksi, ettei hän kotona enää selviäisi. Hän oli henkisesti jo jossain muualla, hyvin poissaoleva ja tietoisuuden taso vaihteli. Hän nukkui paljon ja saattoi nukahtaa kesken lauseensa. Hän kyllä jaksoi keskustella vielä jonkin verran. Hänen kuntonsa suorastaan romahti silmissä sen viimeisen sairaalajakson aikana. Sinne mennessään hän pystyi alussa käymään hoitajan avustuksella vesssassa ja peseytymään autettuna. Loppuaikana hän oli täysin vuoteeseen hoidettava. Tosiaan sitten maanantaina kaksi päivää ennen kuolemaansa hänet oli siirretty omaan huoneeseen ja hän soitti itse isälleni. Hän tiesi silloin jo kuolevansa. Hän oli vain ajoittain hereillä, mutta ihmeen hyvin perillä asioistaan. Itse asiassa hän kykeni päättämään omista hoidoistaan lähestulkoon loppuun asti ja säilytti sairaanakin tietyn itsemääräämisoikeuden. Tiistaina 10.8 hoitaja soitti isälleni, että äidin lähtö on lähellä ja hän pyysi tulemaan sinne. Hän oli silloin enää vain hetkittäin tajuissaan, mutta saattoi välillä vastata muutamalla sanalla johonkin kysymykseen tai kommentoida jotain. Hän reagoi puheeseen ja kosketukseen. Hänelle nousi kova kuume, joka laski sinä iltana. Kuoleva kuulee loppuun asti (ellei kuulo ole mennyt), vaikka ei tse enää jaksaisi vastata. Siksi on tärkeää jutella hänelle ja koskettaa, jotta hän tietää läheisten olevan läsnä ja välittävän. Hän kuulee elämän äänet ympärillään, vaikka ei itse enää aktiivisesti ole elämässä mukana. Minäkin kerroin äidilleni syvimmät tunteeni ja toiveeni ja tiedän, että hän kuuli ne. Näin jatkui vielä silloin, kun isäni oli äidin luona. Meidän luona kävi silloin sairaalapappi ja äidin omalääkäri. Kivunhoito ja perushoito jatkuivat loppuun asti. En oikein tiedä miten sitä kuvaisin, mutta äitini vaipui henkisesti jonnekin toiseen olotilaan, minne en voinut häntä seurata. Keskiviikkonaamuna hän oli sitten nukahtanut ikuiseen uneen ja kuollut hyvin rauhallisen kuoleman. Uskon, että äitini antoi itselleen vihdoin luvan lähteä, kun kävi ilmeiseksi, että hän jäi sairaalaan, sai hyvästellä meidät ja näki, että elämä jatkuu. Hän saattoi rauhassa lähteä. Hänen fyysinen kuntonsa kertakaikkiaan romahti sen jälkeen, kun hän antoi henkisesti periksi. Muuten hän kyllä oli taistelija ja urhea loppuun asti.

Sellainen oli äitini tarina enkä olekaan sitä vielä ihan näin yksityiskohtaisesti kertonut. Tärkeintä on viettää aikaa hänen kanssaan ja tosiaan selvittää mitä hoitomuotoja on tarjolla. Äitini halusi kokeilla kaiken mahdollisen, mutta tietysti sitten siinäkin tuli raja vastaan. Sen jälkeen, kun ns. parantavat hoidot ovat ohi, on tarjolla saattohoitoa. Se on monien erilaisten oireiden (kuten kivun) hoitoa sekä hyvää perushoitoa joko kotona, sairaalassa, saattokodissa tai jossain muualla. Kuolevaa hoidetaan ja hänen tarpeitaan kuunnellaan siis loppuun asti.

En tiedä missä määrin olet äitisi kanssa puhunut näistä asioista ja hänen toiveistaan. Se on tosi vaikeaa ja minunkin äitini teki aloitteen. On hyvä, jos pystytte puhumaan kuolemasta ja siitä mitä äitisi toivoo sen jälkeen tapahtuvan. Tiedän, että se on rankkaa. Äitini oli miettinyt kaiken valmiiksi ja jättänyt tarkat ohjeet esim. hautajaistensa järjestämisestä. Hän oli sinut elämän ja kuoleman kanssa.

Tilanteessasi olleena tiedän, että on tosi tärkeää pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja olsi hyvä, jos sinulla on jonkinlainen tukiverkosto, joka tukee sinua ja jolle voit kertoa tuntemuksistasi. Sen jakaminen auttoi ainakin minua kovasti, vaikka kyllä menin lukkoon pariksi kuukaudeksi ennen äitini kuolemaa. En vain jaksanut olla yhteydessä keneenkään.

Toivottavasti tämä pitkä sepustukseni auttoi sinua. Voit lähettää mimulle yksäreitäkin, jos haluat (ohjeet löytyvät tältä sivustolta). Voimahaleja kovasti sinulle ja ollaan yhteydessä.

Siipi maassa | 22.8.2010 klo 12:40:27