Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Naisten syövät
: Nyt eka taxo +herceptin ohi Huhhuh!
Hei KisuliiniOstin ihan ilman reseptiä. Taisi olla Imocur nimeltään. Mullekin sanottiin ettei tule oikeastaan mitään sivuvaikutuksia! Sitten kun kerroin niistä niin vastaus oli että "ai sinulle sitten tulikin".
Olen kuullut taoauksista joilta ei lähtenyt ollenkaan tai vain vähän hiuksia. Olen itse varautunut siihen että lähtee, hiuspohja on kihelmöinyt ja ollut arka n 4. päivästä lähtien. KÄvin tänään ostamassa lankoja että voijn neuloa muutaman kivan pipon, sillä uskon käyttäväni myös aika paljon pipoja peruukin lisäksi. Kuvittelin alkuviikosta että hiuksia lähti ihan kauheasti, mutta luulen että se oli ihan normaalia, en ollut sinä päivänä harjannut hiuksia ollenkaan. Mielestäni nyt hiuksia lähtee ihan normaalisti (siis aika paljon kun on paksut hiukset) ei edes pesun yhteydessä enempää.
Saa nähdä kummalta meriltä lähtee ensiksi?
Terkkuja
Tinttu
- Re: XylitolipastilleistaKarhutar
- : Nyt eka taxo +herceptin ohi Huhhuh!tinttu
- Vinkkejä suuvaivojen estämiseksiKarhutar
- Re: Vinkkejä suuvaivojen estämiseksiKisuliini
- Re: Vinkkejä suuvaivojen estämiseksiKisuliini
- Re: Nyt toka taxo +herceptin ohi Huhhuh!liikkeelle
- Re: Nyt eka taxo +herceptin ohi Huhhuh!maikkendaali