Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Kuolemasta puhuminen parantumattomasti sairaan kanssa
Ajattelin,että omalta osaltani kannan korteni kekoon ja liityn syöpäjärjestöön.Eilen sitten sainkin postin mukana muutaman lehden ja niitä luin.Siellä oli saattohoidosta juttua ja Terhokodin ylilääkärin kirjoitus.Artikkeli oli oikein hyvin kirjoitettu.Mutta tunsin moukarin iskun sydänmessäni,kun siinä oli maininta,että kuolevan kanssa kannattaa puhua tulevasta kuolemasta.Se on helpottavaa kuolevalle,sekä hänen läheisilleen.Miksi en itse saanut puhuttua Jarmon kanssa väistämättömästä tosiasiasta.Miksi puhuin "niitä näitä".Toisaalta yritin pariin,mutta Jarmo ei itse silloin halunnut.Kuitenkin eilen mainitsin artikkelista äidille,kysyin oliko Jarmo koittanut hänen kanssaan puhua asiasta.Jarmolla oli ollut pari kertaa tarve puhua,mutta äiti ei ollut tarttunut siihen.Siitä puhuttiin myös äidin kanssa,kuinka nopeasti Jarmo hyväksyi tulevan kuoleman ja alistui siihen.Yksin hän sen ahdistuksen,pelon ja tuskan kantoi.Ei halunnut "rasittaa"meitä.Meidän olisi pitänyt Jarmon kuormaa keventää.Mutta siihen ei ollut mahdollisuutta.Voikun kelloa voisi siirtää taaksepäin...
Artikkelissa oli myös saattohoidosta,joka pahimmassa tapauksessa on sitä,että kuoleva lähetetään kotiin reseptin kanssa.Sitä se oli Jarmolla.Lääkärit ei sanoneet Jarmolle,että mene kotiin odottamaan kuolemaa,syö kipulääkkeitä ja jos et pärjää kotona,sitten sairaalaan.Ei.Jarmo lähetettiin kotiin yksin tekemään tilinsä elämän kanssa selväksi.Ei saanut parantamatonta syöpää sairastava kriisiapua mistään.Olisi voinut olla parempi,että olisi saanut puhua jollekin ulkopuoliselle.Saanut keventää sitä valtavaa taakkaa jota kantoi.Miksen jäänyt lomalle,silloin kun Jarmo sai tietää ettei hoitoja voida antaa syövän levinneisyyden takia.1,5 viikkoa ei olisi ollut uhraus rakkaalle ihmiselle.Sen pitempään ei Jarmo ollut meidän luona,kun tyly tuomio kerrottiin.Miten mun työ oli muka tärkeämpää kun Jarmon tukena ja apuna olo?Miten kuvittelin omassa päässäni,että olisin korvaamaton töissä.Miten typerä olinkaan.Miten tietämätön.
Eilinen ilta oli täynnä kyyneleitä ja niitä kysymyksiä joihin ei vastausta saa.
Kiitos Sinulle joka luit vuodatukseni.
Kristiina
- Kuolemasta puhuminen parantumattomasti sairaan kanssaKristiina