Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Syksyn pimeät - ahdistuksen tiukassa otteessa

Jossitteluun minäkin olen päätynyt, kun yli vuosi on kulunut lasten isän kuolemasta: Jos minä olisin ymmärtänyt Olavia enemmän, jos emme olisi eronneet, jos olisin ymmärtänyt hänen sairautensa vakavuuden heti alusta, jos olisin auttanut arjessa enemmän, ja jos olisin puhunut hänen kanssaan viimeisistä asioista, lapsistamme, miten hän olisi halunnut, että kasvatan heidät, jos jos jos...Sen sijaan hän lähti kotoaan viimeisen kerran sairaalaan ja tästä elämästä niinkuin olisi ollut huomenna tulossa takaisin. Vuosi sitten minä aloin myymään ja antamaan pois Olavin tavaroita, järjestin perunkirjoituksen, myin hänen asuntonsa. En enää oikein muista syksystä mitään, se oli yhtä kaaosta. Ja nyt kun sitä tehtävää ei ole, elämä on muuten yhtä kaaosta, kuten teillä muillakin, ystävät. Minullakin ihmissuhdeasiat menossa pieleen, lasten kanssa kiristää myös, ja samalla pelko omasta terveydestä ja jaksamisesta: miten lasten käy, jos minulle sattuisi jotakin.
Sitten, vaikka kuinka pimeää on ulkona ja sisälläni, toistan kaikkein mieluiten omaksi lohdutuksekseni ja saadakseni voimia suosikkirunoilijani Lauri Pohjanpään runoja, erityisesti Hätä ja toinen nimeltä Ne jotka sortuu. Tässä tämä viimeksimainittu, minun voimarunoni:

Ne jotka sortuu, ne uupuu
elon vuoreen vaikeimpaan.
Jos jaksais ne askelen vielä,
sais nähdä ne luvatun maan.

Veli, jaksatko vuoren yli
käsin, jaloin verisin?
Sen vaikeimman takana vasta
on onni ihanin.

En osaa muuta sanoa kuin että pakko on jatkaa jaksamista, lasteni takia. Voimahalit teille kaikille!
Odotan tapaamistamme Helsingissä Omenapuussa lokakuussa, rakkaat ystävät, tulkaa mukaan kaikki halukkaat, saamme ehkä tuntea yhdessä olevamme vahvat.

Rakkain terveisin
Tuula
tuulapirkko | 24.9.2006 klo 19:19:58