Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!
Ninnu, otan osaa suureen suruusi. Myös oma surutyöni on vielä aivan kesken. Rakas äitini, ainoa omaiseni ja perheenjäseneni, kuoli lymfoomaan elokuussa. Hän oli sairastanut jo kahdeksan vuotta, mutta siltikin kuolema tuli yllättäen. Viimeisen vuoden hän oli toki huonossa kunnossa, mutta ikuisena optimistina uskoi parempaan - ja säästi minut pahimmalta. Hän ei koskaan edes ehtinyt kertoa minulle, ettei hoitoja enää jatketa. Hänen oli tarkoitus kertoa huonot uutiset, kun olen palannut lyhyeltä ulkomaanmatkalta - mutta hän kuoli tunti sen jälkeen, kun palasin kotimaahan. Ehdin kuitenkin puhua hänen kanssaan sitä ennen lyhyen puhelun, kovin sekavan, mutta aina muistossani säilyvän.Ensimmäisen kuukauden hoidin käytännön asioita apinan raivolla. Oli pakko, sillä ketään muuta ei ollut; isäni kuoli jo seitsemän vuotta sitten ja olen ainoa lapsi, yksineläjäkin. Tunteet oli pakko sysätä syrjään, jotta selviytyi välttämättömästä. Jos olisin antanut niille vallan, en olisi pystynyt tekemään sitä, mikä pakko oli.
Nyt kun työ on ohi, suru on laskeutunut päälleni kuin raskas harmaa viitta. Vaikka tiedän, että jonain päivänä ei tunnu enää yhtä pahalta, mikään ei ole enää entisellään. Elämäni tähän asti pitkäaikaisin ihmissuhde on ohi. Olen hakenut apua lääkäriltä, kun on tuntunut, että mustat ajatukset vievät liikaa mukaansa. Kyky kestää arkipäivän pieniä kolhuja on tällä hetkellä olematon. Menen päivä kerrallaan, pikkuhiljaa, ja yritän saada voimaa pienistä hyvistä asioista ja ystävistäni, joita on ollut paljon enemmän kuin ehkä tiesinkään - niin paljon apua on minulle tarjottu. Sellainen pyytteettömyys uskomaan elämän jatkumiseen.
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!pinjaenkeli
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!Kristiina
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!surullinen73
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!surusyksy
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!Leskeksi joutunut..
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!mii