Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: Auttakaa selvi�m��n eteenp�in!
Itsekin olen huomannut saman, vastoinkäymisten kasaantumisen. Ihan kuin surussa ei olisi tarpeeksi, olen saanut ahdistusta myös ihmissuhdeongelmista, joihin ei tällä hetkellä olisi yhtään energiaa. Aivot ovat niin täynnä vain yhtä asiaa, ettei pysty oikein muuhun. Tiedän kyllä, että elämäntilanteeni saa minut ylireagoimaan ja itsekin mutkistan asioita omalla käytökselläni, mutta kun ei ole aina voimaa olla järkevä ja rauhallinen...
Ja onhan se niinkin, että asiat monesti vain tuntuvat kasaantuvan: hyvässä elämävaiheessa tuskin aina edes huomaa sellaisia asioita, joista nyt tulee suuria murheita. Mittakaava ikään kuin muuttuu, kun näkee kaiken murheen lasien läpi. Mutta lohtua tästä on vaikea saada, sillä tuska on aina subjektiivista. Minua auttaa jaksamaan ajatus, että kaikki vie aikansa, ja surukin on prosessi - jonain päivänä näen taas maailman toisenlaisten lasien läpi. Sen päivän tuloa on vain kovin raskas odottaa.
Voimia teille kaikille!
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!pinjaenkeli
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!Kristiina
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!surullinen73
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!surusyksy
- Re: Auttakaa selviämään eteenpäin!Leskeksi joutunut..
- Re: Auttakaa selvi�m��n eteenp�in!mii