Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Sururyhmä
Re: En pysty edes itkemään
Kiitos ihanasta runosta, se osui juuri oikeaan hetkeen. Olen ollut ahdistunut tämän viikonlopun ajan. Olin mökillä kaksi yötä ja siellä hiljaisuus tuntui ahdistavalta. Vaikka linnut lauloivat ulkona, mieleni oli haikea; odotin koko ajan kuulevani tuttuja askelia portaissa, halon hakkuuta, vasaran pauketta tai muita ääniä, joita miehen puuhailu aiheutti. Nyt oli vain täysi hiljaisuus. Kaikki asiat pitää nyt opetella itse tekemään ja miettiä, miten toinen ne tekisi. Naulan lyöminenkin tuntui toivottamalta, kun korjasimme pojan kanssa ojan yli menevää kapulasiltaa.Toimettomuuden tunne ahdisti, koska enää ei tarvitse laittaa ruokaa tai huolehtia kahvista muille kuin itselle. Saunaan riittää pari sankoa vettä. Kalaverkotkin saavat roikkua kuivina paikoillaan. Koskaan aikaisemmin en ole kuullut sääsken ininää seinän läpi! Tuli tunne, että enää se ei ole paikka rentoutumiseen, kuten aikaisemmin. Mökki oli ollut meille molemmille tärkeä paikka, olimme olleet siellä muutaman kesän lähes kahden, kun lapset eivät enää olleet mukana. Nuorin kävi pari kertaa kesässä, muun ajan hän vietti veljeni luona serkkujensa kanssa. Nyt hän oli ensimmäisen yön kanssani, mutta lauanai-iltana vein hänet veljen luokse, kun ei aika kulunut, joten vietin lopun aikaa itsekseni ajatellen tätä kaikkea.
Sama tunne minullakin on kuin Beellä siitä, että pitäisi hyväksyä miehen kuolema, ajatella että se oli Jumalan tahto. Isä meidän rukouksessa on toinenkin kohta, jota minun on vaikea lausua ääneen, ja se koskee anteeksi antamista. Koska kaikki tapahtui niin äkkiä, emme ehtineet enää pyytää anteeksi mieltä painaneita asioita. Pakko on vain ajatella, että tiesimme molemmat asiat, ja että asiat oli sovittu sen kummemmin niistä puhumatta. Minun on nyt vain päästävä sovintoon itseni kanssa!
Näitä keskusteluja lukiessa tässä herkistyy usein, koska tunnen voimakkaasti, että kaikkien samoja asioita kokeneiden kanssa on jokin yhteys, joka antaa voimaa. Koen saavani lohdutusta, koska minun ei esittää vahvaa, voin vain kertoa omia kokemuksia ja toivoa, että se auttaa jotain toista, kuten minuakin ovat auttaneet toisten kokemusten lukeminen.
Marjukka
- Re: En pysty edes itkemäänmarjukka5
- Re: En pysty edes itkemäänhelmikuu
- Re: En pysty edes itkemäänkevätleski
- Re: En pysty edes itkemäänfallingteardrops
- Re: En pysty edes itkemäänhelmikuu
- Re: En pysty edes itkemääntuulapirkko
- Re: En pysty edes itkemäänmarjukka5
- Re: En pysty edes itkemäänhelmikuu
- Re: En pysty edes itkemäänmarjukka5
- Re: En pysty edes itkemäänsalla10
- Re: En pysty edes itkemäänritariperhonen
- Re: En pysty edes itkemäänsalla10
- Re: En pysty edes itkemäänmarjukka5
- En tarvitse itkeäsyövästä parantunut
- Re: En pysty edes itkemäänpersilja
- Re: En pysty edes itkemäänUltramariini
- Re: En pysty edes itkemäänmarathon