Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Äidin sairaus,kuolema

Äitini sairastumisesta tulimme tietämään toukokuussa 2007,mahalaukun syöpä.Rankka uutinen.Halusin uskoa että äitini voidaan parantaa,ja elinpäiviä,vuosia annetaan lisää.Äitini oli reipas ja suhtautui tietoon sairaudesta tyynen rauhallisesti,minulla oli vaikeaa.Äitini ehti sairastaa syöpää tietoisesti vain vajaat 2kk.Nyt kuoleman jälkeen olen ollut aivan poissa tolaltani.Ikävä on sanoinkuvaamaton,uskon että äiti palaa vielä luoksemme.En hyväksy että äiti on poissa.Kaikki tapahtui liian nopeasti,äidin kannalta tietysti oli helpotus kun ei ehtinyt kokea syövästä aiheutuvia kipuja ja tuskaisuutta.Minun elämänhaluni meni äidin mukana,vaikka minun täytyisi jatkaa lapseni vuoksi.Pieni poikani tarvitsee äitiä,niinkuin minä tarvitsin omaani.Mutta kun ei halua,jaksamista ole.Olen kuin kulkisin kohti pimeää vaikka kuinka haroisin vastaan.Onko ihmisellä joku raja jonka jälkeen ei enää jaksa?Olen varmaan ylittänyt sen rajan ja jatkan vain aidoista,rajoista huolimatta.Keskustelut ihmisten kanssa helpottavat vain hetkesi.Lääkkeitä syön,mutta nekin vain turruttavat ja olo on pöhnäinen.Kirjoitelkaa jos jollain samankaltaisia ajatuksia ja muutenkin.
nina | 4.8.2007 klo 16:25:19