Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Allogeeninen kantasolusiirto
Miehelleni tehty allogeeninen kantasolusiirto vuonna 2005. Hänen sairautensa on myelooma ja siirtoa tehtäessä hän oli 51 vuotias. Ennen allogeenista siirtoa (puoli vuotta aikaisemmin)hänelle tehtiin autologinen kantasolusiirto. Autologinen siirto oli hänen mielestään rankempi; pahoinvointia haju ja makuongelmia yms. Allogeeninen siirron jälkeen on ollut käänteishyljintää, joka oireilee suussa ja silmissä. Hyljintä on muutunut krooniseksi, mutta syöpä on toistaiseksi pysynyt poissa. Ennen siirtoa hänelle tehtiin koko vartalo sädetys ja annettiin solumyrkyt, tosin lievemmät kuin autologisen siirron yhteydessä. Sytomegalovirus on vaivannut pariin otteeseen. Infektioitakin on ollut, mutta vähemmän kuin pelkäsimme. Käsihygienia ja ihmisvilinän välttäminen pahimpina aikoina on ehkä ollut avuksi. Hiukset eivät ukolta lähtenäät tässä hoidossa autologisessa kylläkin. Helppoa ei ole ollut, mutta pahempaa olisi varmaan, jos hoitoa ei olisi saanut. Olsiko näistä tiedoista Sinulle apua ja voimia hoitoihin.
tervehtii
akka
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtoakka
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovompatti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovompatti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovaahteranlehti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovaahteranlehti