Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Allogeeninen kantasolusiirto
Hei,Kommentoimpas tänne minulle läheistä aihetta. Hoitoon pääsy tosiaan riippuu varmasti aina omasta tilanteesta. Meille kävi hyvä tuuri, kun mieheni pääsi todella nopeasti. Eli hän sairastui 02/06 AML leukemiaan, johon sai neljä sytokuuria. Toipui niistä ja parani, pääsi takaisin töihin. Kontrolliluuydinnäytteessä toukokuun lopussa (2007) tauti "vilkutti", eli näytti pieniä merkkejä uusimisesta. Hänelle tehtiin kiireellinen lähete Meilahteen ja samalla paikallinen sairaala konsultoi Meilahtea. Kesäkuun puolessa välissä otettiin varmistus luuydinnäyte, ja koska se näytti edelleen orastavaa uusintaa, niin lähdettiin etenemään pikavauhdilla kantasolusiirtoon. Mieheni sisaruksille oli tehty jo 2006 tyypitys verikokeet, ja yksi neljästä oli sopiva. Veljelle tehtiin tarkemmat tyypitysverikokeet, ja hän oli juuri sopiva. Haastattelussa olimme heinäkuun puolessavälissä, ja siellä tarjottiin aikaa heinäkuun loppuun. Eli kaksi viikkoa haastattelusta hoidot alkoivat. Meidän aikataulu oli supernopea, ja harvoin näin lyhyellä aikataululla pystytään toimimaan. Meillä tauti oli vielä remissiossa, luovuttaja valmiina ja Meilahdessa vapaana aloituspaikka, joten ei aikailtu. Ja hyvä näin. Pian on 6kk siirrosta ja kaikki on mennyt vallan mainiosti. Mieheni on jo toista viikko töissä, eli koska toipuminen on edennyt niin hyvin keskeytti sairasloman kuukautta etuajassa, ja on nyt sitten töissä taas. :=)
Oikein paljon tsemppiä kaikille siirtoa odottaville!
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovompatti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovompatti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovaahteranlehti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovaahteranlehti