Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Allogeeninen kantasolusiirto
Hei!Tulin käymään pitkästä aikaa näillä sivuilla ja huomasin ilokseni että joku on kirjoittanut minulle läheisetä aiheesta. Minulle tehtiin nimittäin siirto v.2004 toukok. Ja tällä hetkellä voin hyvin ja tauti on pysynyt poissa.
Sairastuin AML tammik.-04, olihan siinä vähksi aikaa miettimistä, saadessaaan sellainen "tuomio". Sain aluksi 2 sytostaattihoitoa ja samoin minulle jo melkein aluksi sanottiin että tautini ei lähde pelkillä syto-hoidoilla vaan se vaatii parantuakseen kantasolusiirron.
Minun onneni oli että toisella kahdesta siskostani oli sopiva kudostyyppi, että hän sopi luovuttajaksi. Menin Meilahteen muutama päivä ennen hoitojen alkua ja voin sanoa että minulla ikävä kotijoukkoja oli tosi kova, koska olin pitkän matkan päästä Helsingistä.
Saina kahtena ensimmäisenä päivänä suurimman mahdollisen (siis mitä pystytään antamaan) sytostaattiannoksen ja seuraavana viitenä päivänä koko kehon sädetystä. Kaiken kaikkiaan selvisin aika vähillä vaivoilla koko siirrosta, eli pahoinvointi jota kylllä kesti 2-3 viikkoa, oli oikeastaan pahinta mitä minulle tuli. Mutta ehkä suojauduin kaikilta pöpöiltä hyvin , koska minulla ei käynyt vieraana kuin yhden kerran oma puoliso koko 4 viikon aikana. Aika oli kyllä pitkä ja henkisesti ikävä kova lapsia ja puolisoa. Mutta oloa helpotti se ettei mitään vakavampaan tullut, ei kuumetta eikä tulehduksia.
Kun sitten pääsi kotiin, pahoinvointikin helpotti. Kunto oli tosi huono, ei jaksanut tehdä yhtään mitään, muutaman metrin kun käveli oli aivan vapiseva olo. Jälkeenpäin Cytomegalovirus vaivasi kerran ja kroonista hyljintää oli pitkään suun limakalvoilla.
Tällä hetkellä en enää syö mitään lääkkeitä...mikä on mukavaa sen lääkemäärän jälkeen, mitä joutui siirron jälkeen popsimaan.
Kaiken kaikkiaan hoito oli paljon helpompi kuin mitä sitä ennakolta pelkäsi.
Rohkeasti vain siirtoon, ei sitä mahdollisuutta todellakaan kannata jättää käyttämättä, vaikka kuinka pelottaisi.
Hoidot ovat kyllä huippuluokkaa nykyään.
Olen ollut nyt v.2005 kesäk.alkaen töissä eli sairaslomaa kesti n.1,5 vuotta. Ja olen sitä mieltä että kannattaa ihan rauhassa toipua, minulla ainakin henkisen puolen toipuminne kesti aika kauan.
Vastaan mielelläni omalta kohdaltani kysymyksiin, toki jokaisella hoito ja siitä tulevat seuraamukset ovat erilaisia, eli ei voi sanoa koskaan miten se menee. Mutta jos tieto helpottaa, niin kirjoitellaan.
Mukavaa uuden vuoden alkua kaikille kaikesta huolimatta.
Niin kauan on toivoa kuin on elämää....
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovompatti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovompatti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtosinttu
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovaahteranlehti
- Re: Allogeeninen kantasolusiirtovaahteranlehti