Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.
Hoidot ja seuranta
Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?
Heippa! Olen ollut Xeloda- ja sisplatiinihoidossa elokuusta lähtien, syynä maksan etäpesäkkeet. Xelodan aloitusannokseni oli 2 kertaa päivässä 3x 500 mg. Vointi ensimmäisen kerran jälkeen oli varsin hyvä, mutta valkosolujen häviämisen vuoksi annoksia pudotettiin; Xelodaa 3 + 2 tablettia. Kahden viikon hoitojakson jälkeen oli alussa yksi väliviikko, nyt joukuusta lähtien kaksi, veriarvojen vuoksi. Kahdesti on ollut 3 vk väliä valkosolujen vuoksi. Sain ensikäynnillä ohjeen jalkojen suolakylvyille ja rasvaukselle. Kylvetin jalkoja alkuun lähes päivittäin ja jatkuvasti olen rasvannut kahdesti päivässä, myös kädet. Pahimmillan minulla on ollut vain arkuutta jalkapohjissa ja käsissä eli olen päässyt vähällä. Saitko ohjeet kylvetyksestä ja oletko kylvettänyt jalkojasi? Nyt se voisi olla tuskallista nahattomana.Olen ottanut lääkkeet aina ruokailun jälkeen, tai itse asiassa syönyt vaikka ylimääräisestikin aina ennen lääkkeitä, jotka otan varsin tarkasti 12 h välein. Käytän vatsansuojalääkettä Nexiumia hoitojen aikana 40 mg/vrk, väliviikoilla puolet vähemmän. Vatsa on välillä löysä, mutta ei ongelmallinen.
Annokset sinulla olivat alussa huomattavasti suuremmat, mutta ilmeisesti sinulla ei ole muita sytostaateja? Toivottavasti kestät kivut, vaikka olosi kamalalta kuullostaa. Alkuun murehdin myös veriarvojen huonoutta, mutta kertoohan se, että aineet tehoavat soluihin, toivottavasti vielä voimakkaammin syöpäsoluihin.
Voimia ja suomalaista sisua !
Stella
- Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Stella
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?vapaa pudotus
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tigerlily
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?kevätuni
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Nefertiti
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tuikkuliini
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tuikkuliini
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tuikkuliini
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tuikkuliini
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tuikkuliini
- Re: Syökö kukaan muu Xelodaa?Tiinahan